Irkutskiin

Aikamme Moskovassa alkaa tulla täyteen. Neljän tunnin päästä alkaa 87 tunnin junamatkamme Irkutskiin. Viime kesän 48 tunnin bussimatkamme kohtaa siis voittajansa. Tällä kertaa meillä on tosin sängyt ja lämmitys. Käymme vielä ostamassa kilon nuudeleita ja sitten matkaan.

Toivottavasti saamme kohta kuvia alkumatkalta nettiin. Kamera/Muistikortti on onnistunut korruptoimaan osan kuvista ja täppärimme menee korruptiosta aivan solmuun. Kunhan pääsemme laitteelle, jonka läyttöjärjestelmä ei ole aivan lelu, yritämme uudelleen.

Moskovassa olemme tutustuneet paikalliseen ruokaan (rasvaista ja hyvää), arkkitehtuuriin (mahtipontista ja kaunista) sekä ilmastoon (kylmää). Olo on kahtiajakoinen. Toisaalta sirpit ja vasarat loistavat edelleen kaupungilla punaisten tähtien luodessa hohdettaan Kremlin kattojen päältä (C&C:n pelaajat tietävät). Toisaalta kaupunki on täynnä toinen toistaan kauniimpia rakennuksia, joita remontoidaan ahkerasti. Kaupunki on siisti ja turvallisen tuntuinen. Juoppoja ja kerjäläisiä on Helsinkiä harvemmassa. Toisaalta tiedän kyllä, että monella ihmisellä keskustan ulkopuolella on asiat huonosti, mutta tulee kuitenkin sellainen olo, että Suomessa keskitytään melkoisella tarmolla negatiiviseen ja ihmettelevään uutisointiin.

Ihmiset eivät ole palvellessaan erityisen ystävällisiä, mutta ulkomaankielisiä on totuttu palvelemaan. Naamat eivät yleensä väänny erityisen ikäviin ilmeisiin, kun alamme kommunikoida omalaatuisella sekoituksellamme venäjää ja viittomakieltä. Toisaalta Venäläisten legendaarinen sydämellisyys ei palveluammateihin välity ja kaduilla ihmisten ilmeissä on aavistus sitruunaa. Samalla tasolla keskustellessa tilanne on kuitenkin toinen. Eilen huoneeseemme saapunut Dimitri (tai ehkä Vladimir? Noloa kyllä sekoitan ne autuaasti.) selitti naama loistaen Islannin matkastaan ja esitteli tuliaisiaan (vodkaa!) heti kun kättelemästä oli päästy. En menisi tätä 110-kiloiselle miehelle sanomaan päin naamaa, mutta asenteen aitoudessa on jotain melkein lapsenomaista.

Junamatkamme on muuten vielä lyhyt. Hostellilla tapaamamme Paul nimittäin lähti eilen suoraan Ulan Batoriin 111 tunnin etapille. Auts. Toisaalta hän on viettänyt puolet elämästään reissuilla, joten matkustaminen on jo tullut tutuksi. Törmäämme varmaan skottiin vielä Pekingissä, jossa olemme samoihin aikoihin. Mukava kaverrri.