New York

Saavuimme maailman tunnetuimpaan kaupunkiin yllättävän pirteinä yli 20 tunnin bussimatkan jälkeen. Koska lentäminen ei ole kovin kallista, bussimatkailua tuntuvat harrastavan ihmiset, joille jokaisen dollarin säästäminen on tärkeää. Meille säästäminen oli myös suhteellisen tärkeää, koska Iso Omena (yhdysvaltalainen kaupunki, ei espoolainen kauppakeskus) oli ehdottomasti yöpymisten osalta reissumme kallein kaupunki. Manhattanin ulkopuolelta hostelleja löytää kyllä lähes inhimilliseen hintaan, mutta halusimme välttää metrossa istumista, joten Brooklynin halvemmat hinnat jäivät tällä kertaa kokeilematta. Muuten kaupungissa ei tunnu olevan törkeän kallista. Ainakin ruokaa saa inhimilliseen hintaan ja kauppoja löytyi hintaskaalan halvemmaastakin päästä.

Times New Square!

Ruokaa kaupungissa onkin tarjolla joka makuun. Koska kaupunki on kerännyt ihmisiä eri puolilta maailmaa, ovat edustettuina niin italialainen, kiinalainen kuin albanialainenkin keittiö. Itse kokeilimme kadun varrelta löytyviä ruokia – pitaleivät pääsevät lähelle Berliinin tasoa ja pizzakin on yllättävän hyvää – ja kävimme testaamassa hieman tasokkaamman, mutta silti edullisen italialaisen ravintolan. Jouduimme ensimmäistä kertaa tekemisiin maailmankuulujen amerikkalaisten jättiannosten kanssa. Tilasimme molemmat pasta-annokset lihapullilla. Toki annokset olivat syviin lautasiin uunissa paistetut annokset, mutta meillä päin kyseisen kokoisiin vuokiin tupataan tekemään perheelle makaronilaatikkoa, ei annoksia. Selvisimme annoksistamme kunnialla, mutta olin tilatessa jättänyt karahvikoon varmistamatta ja litran viinikarahvin tyhjentäminen vaati jo pidemmänpuoleista illan istumista. Testasimme lisäksi Shake Shackin burgerit (kiitos Heikille vinkistä) ja pakko myöntää, että ensimmäistä kertaa elämässäni en ollut missään määrin pettynyt pekonihampurilaiseen. Pekonin ystävät tietävät tunteen, kun hampurilaisen välistä löytyvä kuiva korppu tai löysä lisu saa muuten hyvän hampurilaisen vaikuttamaan pettymykseltä. Ei Shake Shackissa.

Aivan ensimmäiseksi saatuamme tavarat hostellille lähdimme kuitenkin tutustumaan MOMAan (Museum of Modern Art). Kyseessä on siis ehkä ainoita taidemuseoita Louvren ja Ateneumin lisäksi, josta olin tietoinen ennen kuin Emilia alkoi vastata taidekasvatuksestani. Meillä oli museossa aikaa n. 2 tuntia. Jos haluat perehtyä töihin kunnolla, varaa useampi päivä! Museo sijaitsee kuudessa kerroksessa ja pinta-alaa per kerros on varsin runsaasti. Itse nautin enemmän tutummista töistä (lue: Picasso ja van Gogh), mutta Emilia sai enemmän irti muistakin näyttelyistä. Esimerkkinä hieman vaikeammin avautuvasta työstä voisin mainita teoksen "A wall dented by a single shot of an air gun" [tarkka sanamuoto tarkastamatta], jossa ei ollut ilmakiväärin lommouttamaa seinää, vaan teoksen nimi kirjoitettuna seinään. Oheisessa työstä kertovassa taulussa paljastettiin, että teoksen olivat toteuttaneet intendentit, koska taiteilijan mielestä hänen työnsä oli tehty jo hänen keksittyään teoksen idean (eli sen nimen) ja toteutustavan valinta jäi museolle. Ajattelin kokeilla tätä työskentelymetodia maanantaina töissä; katsotaan meneekö läpi...

Taiteen maisteri häpeää, koska ei tiennyt Monetien olevan  noin suuria.

Tutustuimme lisaäksi keskuspuistoon, jossa rentoilimme nurmikolla viulistiopiskelijan soitellessa ohjelmistoaan läpi. Harmi kyllä puerto ricolaisten paraatin takia iso osa puistoa oli suljettu. Kävimme samalla retkellä luonnonhistoriallisessa museossa, joka on VALTAVA. Jälleen kerran meillä oli pari tuntia aikaa, mutta eihän se riittänyt mihinkään. Jos haluat tutustua paikkaan tarkemmin, varaa viikko! Ehdimme katsomaan muutaman dinosauruksen luurangon ja nopeasti tutustua pariin muuhun näyttelyyn. Näyttelyitä on kuitenkin kymmeniä, joten raapaisimme lähinnä pintaa.

Tyrannosaurus Rex hymyilee kameralle

Varoitus lukijoille: Seuraavat kappaleet sisältää avautumista. Kokeilimme nimittäin New Yorkin kaupunkipyöräjärjestelmää. Järjestelmä mahdollistaa edullisen pyöräilyn kaupungin alueella. 10$ hinnalla sai pyörän käyttöönsä 24:si tunniksi. Kyseessä ei ole kuitenkaan yksittäinen pyörä, vaan oikeus käyttää elektronisissa telineissä kiinni olevia pyöriä. Yhtä pyörää saa käyttää kerrallaan 30 minuuttia, mutta puolessa tunnissa pääsee jo pitkälle ja telineitä on ympäri eteläistä Manhattania ja pohjoista Brooklynia parin korttelin välein. Alun perin pyöriä piti olla 13.000, mutta hurrikaani Sandyn vahingoitettua kalustoa ja rahojen loputtua todellinen määrä on ehkä 8.000. Tästä seuraa esimerkisi se, että keskuspuistoon ei pyörillä pääse. Pyörien hankkiminen on helppoa. Luottokortti koneeseen, vähän kliksuttelua ja n. 5 minuutissa pyörät saa käyttöön koneen sylkemällä koodilla. Palautuksen jälkeen kortti koneeseen ja pyörät uudelleen liikenteeseen. Jos kaikki pyöräpaikat ovat täynnä, voi kortilla pyytää 15 min lisäaikaa, jotta pyörän voi palauttaa seuraavaan telineesen. Jos 30 minuutin aikarajasta myöhästyy, saa sakkoja. Havaittuja ongelmia järjestelmässä: 1) Joskus kone sylkee vääriä koodeja 2) Joskus kahta pyörää ottaessa vain toinen koodi toimii 3) Turisteilta kestää joskus 10 minuuttia saada pyörä, jolloin jono päätteelle voi olla helposti yli vartin. 4) Osa asemista ei toimi lainkaan ja osassa vain päätteet eivät toimi. 5) Tietyt asemat ovat kroonisesti täynnä 6) Yhdellä asemalla puolet pyöristä sai irti nykäisemällä. Voitte lähteä yhdistelemään edellisiä puolen tunnin ajoaikaan ja sakkomaksuihin ja miettimään potentiaalisia kauhutilanteita. Me törmäsimme aika moneen onglmien yhdistelmään ja maksoimme varmaankin parit 4$ sakot. Toivotaan, että Helsingissä osataan paremmin tulevan kaupunkipyöräjärjestelmän kanssa.

"Herra Lincoln, saanen onnitella teitä onnistuneesta elämänkerrasta."

Itse pyörät olivat kuitenkin hyviä ajaa ja tutustuimme Manhattaniin ja Brooklyniin niiden avulla helposti. Pyöräilimme pitkin Manhattan-bridgeä Brooklyniin ja tulimme Brooklyn-bridgeä yöllä takaisin. Näkymä Manhattanille yöllä on kieltämättä henkeäsalpaava. Muutenkin New York on melko ystävällinen kaupunki. Rakennukset ovat muutamia pilvenpiirtäjiä lukuunottamatta inhimillisen korkeita ja kadut ovat viihtyisiä. Jopa pultsarit tuntuvat keskimääräistä sympaattisemmilta. Odotin agressiivisia katumyyjiä ja ylimielisiä pukumiehiä, mutta en löytänyt kumpiakaan. Ravintoloita on paljon ja ulkona ilmeisesti syödään paljon, koska raflat ovat iltaisin täynnä. Poliiseja on kuitenkin kaikkialla. Kysymys herääkin, mihin ihmeeseen niitä oikein tarvitaan? Ovatko New Yorkin asukkaat jotenkin tavallista epärehellisempiä? Yksittäiset poliisit luovat kenties turvaa, mutta poliisiauto joka kulmassa luo jatkuvan sotatilan tunteen.

Onko se tahra, onko se iso kivi?
Ei, se on Vapaudenpatsas!

Kyllä, näimme myös vapaudenpatsaan. Oli ikoninen.

Nyt kello on 11pm New Yorkin aikaa, 03:00 paikallista aikaa ja 06:00 Suomen aikaa. Pää ei osaa päättää, mitä aikaa noudattaa, mutta toivottavasti kohta uni voittaa. Julkaisu siirtyy huomiselle ja kenties ... Suomeen. Suomeen on hauska palata, mutta matka on ikävä lopettaa.  Ehkä vielä kirjoitan matkan jälkeisistä tunnelmista. Kuitenkin: Nähdään pian elävässä elämässä!

Yö Reykjavikin lentokentällä

Chicago

Onnistuneen automatkan jälkeen sanoimme hyvästit Miguelille ja lähdimme viettämään matkamme viimeisiä viikkoja itärannikolle. Matka sujui loppuun ilman hirmumyrskyjä (tosin Iowassa poiketessamme ravintolaan tiemme katkesi kadulle tulvineeseen veteen). Maisemien katsomisen välissä oli hyvin aikaa, joten opettelin ulkoa osavaltiot ja niiden sijainnit. Tästä voi päätellä jotain maisemien virikkeellisyydestä Nebraskassa ja Iowassa...

Katunäkymää keskustasta

Tämän olet nähnyt leffan kannessa.

Saavuimme illansuussa Chicagoon ja majoituimme jälleen isommanpuoleiseen hostelliin aivan kaupungin keskustassa. Chicago on todellakin Kaupunki – isolla koolla. Vanhat pilvenpiirtäjät kohoavat koristeellisine kivijulkisivuineen uusien terästä ja lasia uhkuvien tornien vieressä. Kaupunkijunat nousevat ruosteenväristen teräspilarien varassa teiden yläpuolelle. Vanhat kaasulamput on romuttamisen sijaan muunnettu elektronisiksi. Vanha amerikkalaisista elokuvista tuttu teollisuuskaupunkiromantiikka on läsnä melkein kadulla kuin kadulla, eikä vähiten joka kulmaa koristavien leipä- ja hodariravintoloiden ansiosta. Vastaantulijoiden voi hyvin kuvitella olevan matkalla lounaalle pilvenpiirtäjän työmaalta. Katsokaa vanhoja elokuvia niin ymmärrätte.

Pizza!

Kaupungissa olisi voinut viettää aikaa vain ympärilleen pällistellen, mutta siitä olisi ollut noloa kirjoittaa blogiin, joten päätimme tehdä jotain muutakin. Chicagossa on kaksi ruokalajia, jotka tuntuvat olevan tunnettuja ylitse muiden paikallisten herkkujen: Chicago dog ja Deep dish pizza. Ensimmäinen on melko yksinkertainen hodari, mutta pakko myöntää täytteiden olleen varsin hyvin valittuja. Deep dish pizza on chicagolainen sovellus ohuesta italialaistyyppisestä juustoleivästä. Pizza valmistetaan uunivuokaan ja päällystetään melko runsaasti – erityisen runsaasti juustolla. Ehkä edelleen suosikkini on yksinkertaisesti päällystetty italianamerikanitalialainen ohutpohjainen artesaanipizza, mutta Chicagon erikoisuus on ansainnut oikeutensa tulla tunnustetuksi muiden tunnettujen pizzatyyppien rinnalle. Otto suosittelee!

Millenium Park ja konserttipaviljonki

Uno-kortit taas esillä. Kuten kuvasta näkyy, ilkeiden korttien
pelaaminen  omaa tyttöystävää  vastaan on epämiellyttävää

Afroamerikkalaisen kulttuurin vaikutus näkyy Chicagossa myös vahvasti, erityisesti Blues-kulttuurissa. Liekö tähän syynä alueen historiallinen asema orjuuden vastustajien asemapaikkana vai jokin vähemmän ilmeinen syy, mutta kaupungissa on useita tunnettuja Blues-klubeja. Kävimme testaamassa erään entisen Blues-vaikuttajan klubia. Suolaisen sisäänpääsymaksun ja varatut istumapaikat korvautuivat kyllä illan aikana, kun paikalliset muusikot soittivat vaihtuvissa kokoonpanoissa parhaita numeroitaan. Rutiini oli melko kova kaikilla esiintyjillä, mutta tunnettakin oli ajoittain mukana kiitettävästi. Kävimme myös Millenium Parkissa vuosittaisen Blues-festin aloittavassa ilmaiskonsertissa. Autoyöpymistä varten ostetut fleece-viltit ja sadeviitat tekivät meistä täysin nurmikkokonserttikelpoiset (yöpymiskamppeet ovat osoittautuneet muutenkin hyviksi investoinneiksi).

Blues-klubilla

Tutustuimme lisäksi nykytaiteen museoon, jossa oli sekä mielenkiintoisia näyttelyitä, että yli hilseen menevää taidetta. Itse nautin vielä enemmän vierailusta Chicagon Community Centeriin, jossa on esillä sekä taidetta että yhteiskunnallisia ilmiöitä. Keskuksessa oli tällä hetkellä esillä mm. ruohonjuuritason yhteiskuntavaikuttamisen projektien esittely, jossa oli ideoita niin sissipuutarhureille, fiksihipstereille kuin start-up-fanaatikoille. Lisäksi keskus tarjosi näkökulman siihen puoleen Yhdysvaltoja, joka on usein pinnalla Euroopassa: ihmisoikeuksien polkemista, täysiä vankiloita ja härskiä yritysten vallan väärinkäyttöä. Muuten tähän pimeään puoleen törmäsi aika vähän. Ehkä meillä päin katsellaan Atlantin toista puolta välillä hieman värittyneiden silmälasien läpi? Tai ehkä turisti näkee todellisuutta paljon ruusunpunaisemman kuvan.

Usko tai älä, se on suihkulähde.

Kuin myös

Vietimme lisäksi useampia tunteja aikaa hostellilla, koska pingispöytä. Hostellista pitää mainita negatiivisena puolena öinen kaksoispalohälytys ja toisaalta tasapainottavana tekijänä hostellin omien Jazz-festin avajaisten ilmainen olut. Suosittelen vierailua Chicagoon, jos Yhdysvaltojen kaupunkikulttuuri kiinnostaa. Tunnelma oli erilainen kuin San Franciscossa, Losissa tai New Yorkissa: kehittyneen oloinen, mutta ei tuttuun eurooppalaiseen tapaan. Ilmaista olutta en kuitenkaan voi luvata.

San Francisco

San Francisco oli ensimmäinen kohteemme Yhdysvalloissa, jossa jouduimme liikkumaan ilman autoa. Kuuleman mukaan kolmessa kaupungissa täällä on toimiva julkinen liikenne: San Franciscossa, Chicagossa ja New Yorkissa. Nämä kolme toimivan joukkoliikenteen saareketta olivatkin sopivasti suunniteltuna matkamme viimeisiksi pysäkeiksi autoilun jälkeen. Tällä hetkellä matkaamme jo uuden ystävämme Miguelin kanssa seuraavaa etappiamme Chicagoa kohden. Koska emme tunteneet kaveria etukäteen, mietitytti meitä tietenkin hieman, kuinka epämääräisen tyypin mukana olimme matkaan lähtemässä. Miguel on mukava vastavalmistunut lääkäri matkalla ensimmäiseen työpaikkaansa New Yorkin sairaalassa. Epäilyttävintä kaverissa on iso opintolaina. Tietenkin on mukavaa, että emme osuneet sarjamurhaajan kyytiin, mutta tällainen luotettavuuden määrä on jo melkein pettymys.

En tiedä tarkkaa hintatasoa, mutta lienevät edullisia...

San Francisco on todella kaunis kaupunki. Ehkä ilmeenomaisin piirre kaupungissa ovat sen kukkulat. Oletko nähnyt kuvia, joissa raitiovaunut ja pyöräilijät puskevat lähes pystysuoran näköistä katua ylös? Ne ovat suurella todennäköisyydellä San Franciscosta. Kaupunki tunnetaan lisäksi intensiivisestä pyöräilykulttuuristaan, vapaamielisestä ilmapiiristään ja tietenkin Golden Gate -sillasta. Kaupunkikuvaa leimaavat mäkisyyden lisäksi toinen toistaan hienommat kylki kyljessä teiden varsilla kököttävät kapeat kartanot, joiden edustat on varsinaisten puutarhojen puuttuessa kylvetty, lannoitettu ja leikattu varsin koreiksi. Rumat talot on tungettu jonnekin, missä me emme käyneet ja kaupunki onkin — kuuleman mukaan – ohittanut New Yorkin Yhdysvaltojen kalleimpana paikkana asua. Yövyimme jälleen varsin upeassa hostellissa kaupungin pohjoisrannalla vanhan kalasataman kupeessa. Hostelli oli perustettu vanhoihin armeijan kasarmirakennuksiin ja oli kivenheiton päässä merestä. Eikä tarvinnut edes olla Seppo Räty.

Saavuttuamme San Franciscoon kävimme lenkkeilemässä Golden Gate -sillalle. Toisena päivänä meillä kesti jonkin aikaa päästä liikkeelle. Lopulta saimme raahauduttua kaupungille pyörimään. Kolmantena päivänä kävimme pyöräilemässä kaupungin pohjoispuolella. Golden Gaten ylitettyämme – on muuten kaunis teräsrakenne – saavuimme Sausalitoon, joka on mahdollisesti vielä kauniimpi alue San Franciscon lahden rannalla. Edellisten vaellusretkien hengessä lähdimme pyöräilemään Muir Woodsiin, joka sijaitsee reilut 20 kilometriä kaupungista pohjoiseen. Muir Woods on kansallispuisto, jossa kasvaa maailman korkeinta puulajia: punapuuta. Harmi kyllä meillä ei ollut kameraa mukana puistossa, mutta tunnelmaa olisi muutenkin ollut vaikea saada valokuvaan. Siinä, missä Yosemitessa valtavat kalliomuodostelmat saivat isot puut tuntumaan pieniltä, punapuut saivat jopa laaksoa ympäröivät kukkulat vaikuttamaan pieneltä. Metsässä oli kaiken kaikkiaan todella tolkienilainen tunnelma. Ehkä taas suomalaisuus (tai tarvasjokelaisuus) puskee pintaan, kun metsään saapuessaan tuntee olevansa eniten kotonaan.

Golden Gate!

Valitettavasti puiden kukkuloita pienentävä vaikutus ei ulottunut puiston ulkopuolelle. Päästäksemme Muir Woodsiin ja takaisin jouduimme kiipeämään molempiin suuntiin sitä ympäröivien kukkuloiden yli. Pakko tunnustaa toivoneeni useaan otteeseen, että meillä olisi vielä ollut auto käytettävissämme. Yhdistettynä 50-60 kilometrin kokonaismatkaan mäkiosuudet tekivät reissusta melkoisen kuntolenkin. Jaksoimme kuitenkin vielä raahautua hostellilta pari sataa metriä vieressä pidettäville ruokafestareille. San Franciscossa 'food truckit' eli ruoka-autot ovat suosittuja. Käytännössä kyse on kuorma-autoihin rakennetuista keittiöistä, joista myydään ruokaa kadulle. OTG-festareilla oli reilut parikymmentä ruoka-autoa ja kojua, joista myytiin ruokaa ja olutta musiikin raikaessa keskusteltasta. Aivan ravintolapäivän meininkiin ja hintoihin ei päästy, mutta ruoka oli astetta ammattimaisemmin suunniteltua. Siistiä kaupunkimeininkiä joka tapauksessa! Viimeisenä päivänä päätimme kaupunkikierroksemme Golden Gate -puistoon.

Se näytti paljon korkeammalta paikan päältä, ihan oikeesti!

Kuten jo edellisessä viestissä mainitsin, päätimme lentojen sijaan lähteä maan halki jaetulla autokyydillä. Koska lentäminen ei ole kovin kallista, maan halki ajaminen ei ole kovin yleistä. Näin ollen kyydin löytäminen saattaa olla kiven alla. Olisimme varmaankin lentäneet, jos olisimme olleet matkalla suoraan New Yorkiin, mutta halusimme kulkea Chicagon kautta, mikä olisi nostanut lentolippujen hintaa kohtuuttomasti. Erityisesti kun rinkkamme eivät aivan sovi halpalentoyhtiöiden matkatavarakiintiöön. Koska jokaisen piilaaksolaisen pitää perustaa oma yritys tai pari, oli tähänkin ongelmaan kehitetty ainakin kymmenen palvelua. Lopulta löysimme eräältä kimppakyytisivustolta ilmoituksen, jossa Miguel G. etsi kyytiläisiä jakamaan bensakustannuksia ja ajovastuuta. Epäilimme kahden mikahäkkis-englantia mölöttävän suomalaisen mahdollisuuksia saada paikkoja, mutta tässä sitä istutaan autossa matkalla Chicagoon.

Niin rasittavaa kuin onkin ajaa kolme päivää putkeen, matkalla nähdyt maisemat ovat sen arvoisia. Aloitimme Kalifornian ja Nevadan aavikoilta, kuljimme Arizonan kanjonien ja Coloradon vuorten läpi Nebraskan laajennetulle Pohjanmaalle kulkien vilä Utahin tasankojen läpi. Olemme nähneet tuulen kuluttamia kallioita, punaisia ja vihreitä kukkuloita, lumihuippuisia vuoria ja vehreitä jokilaaksoja. Don Rosa on varmaan pyörinyt näillä seuduilla paljon etsimässä maisemia Roope-tarinoihin. Nebraskassa osuimme kovimpaan ukkosmyrskyyn, jossa olen eläessäni ollut. Kolikon kokoiset rakeet olivat rikkoa tuulilasin ja salamat iskivät pilvestä toiseen ja maahan tauotta. En ole ennen ollut niin lähellä salamaa, että näen mihin se osuu. Vierestä kuultuna salaman ääni on iso 'poks', joka syystä tai toisesta on tavanomaista piiskaniskun ääntä tavattomasti hermostuttavampi. Jäimme kahteen otteeseen ylikulkusillan alle suojaan, kun rakeita tuli liikaa, mutta pääsimme lopulta turvallisesi perille motelliin. Olen alkanut myös ymmärtää rannikoilla asuvien näkemystä maan keskiosasta. 'Ei mitään' kuvaa varsin hyvin suurta osaa maaseudusta. Valtavat erämaat ja pellot jatkuvat silmän kantamattomiin. Denverin jälkeen tie kyllästyy tekemään mutkia ja koostuu kymmenistä kilometreistä viivasuoraa tietä, joka kaupunkien kohdalla joskus vaivautuu tekemään laiskan kaarteen. Ehkä kaikki mutkapalat on käytetty Sierra Nevadassa ja Kalliovuorilla.

Vielä kolme yötä Chicagossa, yksi bussissa, kolme New Yorkissa ja yksi Reykjavikissa!

PS. Kaikille mikahäkkisille pieni amerikanenglannin  oppitunti, jonka oppimiseen meillä on mennyt kolme viikkoa. Paikallinen tapa lausua Yosemite on [jou-SE-midii]. Esimerkiksi [JO-se-mait] ei välttämättä soita lainkaan kelloja.

Yhdysvallat, Osa III: Paluu Kaliforniaan

Pitää alkaa keksimään parempia otsikoita, kun kerran kaikki loput tarinat tulevat Yhdysvalloista. Joka tapauksessa sarjan kolmannessa osassa Emilia ja Otto kulkevat aurinkoisesta Etelä-Kaliforniasta kohti pohjoista. En tiedä onko sitäö vielä tullut mainittua, mutta emme olleet tehneet suuresti suunnitelmia matkan USA-osuutta varten. Vuokrasimme auton kahdeksi viikoksi ja lähdimme ajamaan. Hostellivaraukset olemme yleensä tehneet päivää tai paria aikaisemmin. Matkamme on siis muodostunut tällaiseksi hyvin sattumanvaraisesti. Kiitokset kuitenkin kaikille vinkkejä antaneille (erityisesti Mikolle), voitte huomata että vinkkejä on kuitenkin noudatettu. Tähän blogitekstiin on puristettu liikaa asiaa, mistä syystä punainen lanka hieman rispaantuu. Koittakaa kestää!

Ainoita aikataulullisia ankkureita matkallamme oli Los Angeles, jossa saimme asustella onnellisesti Pauliinan ja Martinin lukaalissa keskellä Santa Monicaa. Erittäin suuri ja pörheä kiitos molemmille sekä majoituksesta, seurasta että tutustuttamisesta Parempaan Amerikkalaiseen Ruokakulttuuriin (Viel Danke, wir haben Spass gemacht!). Luulin jo tutustuneeni täkäläisiin hampurilaisiin ja olueen, mutta ah, kuinka väärässä ihminen voikaan olla. Pääsimme tosiaan yöpymään kaksi yötä luksussijainnissa kivenheiton päässä rannasta LA:ssa. Kaupungin säät eivät pettäneet. Aurinko paistoi joka päivä täydeltä terältä. Kävimme Santa Monican rannalla pyöräilemässä ja juoksemassa, pööpöilimme Hollywoodissa ja kruisailimme Mulholland Drive:ia Hollywood-kyltin päällä. Kävimme lisäksi Drive-In-teatterissa kokeilemassa hieman erilaista leffakokemusta. Edellinen leffaelämyksemme oli viimeisintä teknologiaa edustava IMAX 3D -käynti Las Vegasissa. Sen jälkeen tuulilasin läpi ulkotiloissa nähty ruutu ja FM-radiolähetyksenä toistettu ääni tuntuivat olevan menneisyydestä. Toisaalta hinta ei päätä huimannut ja omassa autossa leffaa voi kommentoida rauhassa ilman paheksuvia katseita.

LA on aivan oma lukunsa. Kaupungissa asuu 13 miljoonaa asukasta ja metropoli on halkaisijaltaan yli 100 kilometriä tiheästi asutettua kaupunkialuetta. Huh-huh. Lisäksi kaikki ajavat autolla. Paljon. Kuljimme pääasiassa vähiten ruuhkaisina ajankohtina (jos yötä ei lasketa), mutta liikenne oli kuin Helsingissä pahimpaan ruuhka-aikaan. Viimeisenä päivänä käytimme yhdessä moottoritien liittymässä melkein tunnin. Liikuimmekin lyhyemmät matkat pääasiassa pyörällä. En kuitenkaan suosittele pitempien matkojen pyöräilyä, jos eläkeikään asti hengissä selviäminen kiinnostaa. Merkittyjä pyöräkaistoja oli vähän ja ne olivat pääasiassa "pyöräkaistoja", jotka me tunnemme pientareena. Muut pyöräilijät vaikuttivat olevan pääasiassa yllytys- tai vain yleisesti hulluja. Tämä näin retrospektiona; pyöräillessä keskityimme nauttimaan säästä ja katsomaan maisemia. Näimme Beverly Hillsin ja Bel Airin kartanot sekä Hollywoodin, mutta toinen puoli kaupungista jäi näkemättä, koska "sinne ei valkoisella miehellä ole mitään asiaa". No, emme Aasiassakaan erityisesti hakeutuneet huonoille alueille, mutta täällä sivistyksen pintaa raaputtamalla tulee karu todellisuus esiin yhtä nopeasti. Omatunto kolkuttelee matkalla selkeästi useammin kuin Suomen lintukodossa.

Losista suuntasimme muutaman mutkan kautta palauttamaan teräshummaamme San Franciscoon. Matkalla pohjoiseen kuljimme eteläisten viinialuiden läpi, mikä aiheutti matkatavaroidemme raskautumista ja lompakoidemme keventymistä. Melko hyvin pitänyt vakaumuksemme välttää jääkaappimagneetteja suurempien tuominkien ja tuliaisten osto heitti yhdessä päivässä melkoista häränpyllyä. Toisaalta vakaumuksemme jättää ranskalaiset pois hampurilaisaterioiden yhteydestä on pitänyt. Täkäläisistä pikaruokaketjuista on tullut testattua ainakin Carl's Jr., Wendys, Jack in the box, In 'n out burger ja KFC, välillä uteliaisuudesta ja välillä välttämättömyyden pakosta. San Franciscoa lukuunottamatta pikaruokalat ovat nimittäin kaikkialla. Jokaisessa yli yhden hevosen kylässä on kaikki edellä mainitut (paitsi ehkä in 'n out) ja lisäksi McDonalds ja Burger King. Vaihtoehtoinen ruokailu tuplaa helposti hinnan. Onneksi hostelleissa on täällä ollut poikkeuksetta keittiö.

Asiaan! Kalifornian viinialueet olivat uskomattoma kaunista seutua ja jatkoimme matkaamme haikein mielin. Vanhempia murehduttaaksemme mainittakoon, että pääsimme testaamaan autossa nukkumista yhden yön verran. Kiitos Memorial Dayn, kansallisen vapaapäivän, olivat kaikki viinialueen majoitukset joko täynnä tai absurdin hintaisia. Marssimme siis supermarkettiin ostamaan halvat tyynyt ja makuupussit ja parkkeerasimme auton pellon reunaan yöunia varten. Olen melko varma, että autovuokraamo ja Kalifornian osavaltio eivät arvosta autossa nukkumista, mutta suomeksi tunnustaminen lienee turvallista. En suosittele autossa nukkumista hyviä yöunia arvostavalle, mutta tulipahan kokeiltua. Sitä paitsi backpacker-imagomme on kärsinyt hyvissä hostelleissa yöpymisestä ja uskoisin tämän tuovan meille kaivattua elämäntapahippi-patinaa (mikä karisi osittain kyllä seuraavana päivänä suihkussa).

Rannikolla yövyimme kahdessa idyllisessä majakkahostellissa. Vanhat majakka-alueen rakennukset oli kunnostettu viihtyisiksi majapaikoiksi. Kalifornian pohjoisten rantojen karu kauneus eroaa tyystin etelän hiekkarannoista. Emilia kutsui maisemaa Muumipappa ja meri -rannaksi. Nautiskelimme rauhallisesta hostellielämästä ja katselimme rannikolla loikoilevia hylkitä. Kun matka on tarpeeksi pitkä, pitää välillä ottaa lomaa lomasta. Raskain mielin saattelimme lopulta mustangimme takaisin autovuokraamon hoteisiin ja jalkauduimme tutkimaan San Franciscoa, josta kerrotaan lisää seuraavassa kirjoituksessa. Nyt lähdemme yöbussilla kohti Los Angelesia, josta jatkamme kohti Chicagoa. Lennot Chicagoon ovat turhan tyyriitä, joten päädyimme vaihtoehtoiseen ratkaisuun. Tuleva ystävämme Miguel muuttaa valmistuessaan töiden perässä New Yorkiin ja heittää meidät matkalla Chicagoon. Jaamme bensakustannukset ja ajovastuun. Huomenna aamulla aloitamme ajourakan ja perillä olisi tarkoitus olla 4. päivä. Toivotaan, että kaikki sujuu hyvin.

PS. Reilu 10 päivää ja olemme jo Suomessa. Outoa.