Yhdysvallat, Osa II: Nevada ja Arizona

Matkakohteina Nevada ja Arizona tarkoittavat käytännössä Las Vegasia ja Grand Canyonia. Itse asiassa Arizonan slogan on "Arizona, the Grand Canyon state". Kumpikin osavaltio on pienen maan kokoinen ja paljon muutakin nähtävää varmasti löytyisi, mutta veikkaisin että yli 95% kyseisissä osavaltioissa matkaavista käy ainakin ensimmäisellä matkallaan katsomassa juurikin nämä kohteet. Ei, emme tehneet mitään omaperäistä ja harkitsematonta, vaan suuntasimme itsekin Las Vegasin kautta Grand Canyonille.

Yhdysvallat, Osa I

Shanghain jälkeen annamme pölyn laskeutua Aasiassa ja keskitymme viimeiset neljä viikkoa Maailman Mahtavimman Valtion tutkimiseen. Matkamme Yhdysvaltoihin alkoi hieman univelkaisissa merkeissä. Koska ylitimme vihdoin Tyynenmeren keskeisen aikavyöhykkeen, kellomme hyppäsivät yhdellä rysäyksellä 24 tuntia taaksepäin. Lisäksi siirryimme yhdeksän tuntia itään (vaiko 15 länteen?), joten sisäinen kellomme oli aika hukassa. Lisäksi nukuimme lentokoneessa melko huonosti, joten loppujen lopuksi päädyimme nukkumaan kahden reaalivuorokauden (n. 49 tunnin) aikana vain muutamia tunteja. Emilia selvisi koitoksesta paremmin, mutta itse nukuin ensimmäiset normaalit yöunet vasta viime yönä. Luulin, että jetlagista voisi selvitä vähän venyttämällä vuorokausirytmiä, mutta siitä ei ollut puhettakaan. Jetlag sai kroppani sekaisin pahemmin kuin kiinalainen ruoka.

Onneksi uudelle mantereelle päästyämme meillä oli aika vähän aikaa unisen olotilamme voivotteluun. Lentokentällä suuntasimme pienen virkistäytymisen jälkeen kohti autovuokraamoa. Yritettyään myydä meille matkavakuutuksen, tienvarsiavustuksen ja mummonsa, ystävällinen Alamon virkailija osoitti meidät parkkihalliin, jossa meitä odotti varaamamme Chrysler Sebring Cabriolet. Parkkihallin täti iski meille kuitenkin naama peruslukemilla käteen eri avaimet. Avauspainikketta painamalla iskivät silmää messevän Avo-Mustangin takavalot. En ole yleensä luokitellut itseäni autoihmiseksi, mutta en toisaalta ole yleensä ajanut urheiluautoa katto alhaalla. Verrattuna viime hetken tarjouksena otettuun Nissaniin maksamme aika messevää hintaa, mutta auton ratissa istuessa se ei tunnu kovin pahalta. Kierroslukumittarin noustessa yli kolmosen alkaa bensamittari liikkua samalla nopeudella vastakkaiseen suuntaan. Tämä kompensoituu kuitenkin kiihtyvyytenä, joka saa suun hymyyn – tai ainakin venyttää suupieliä takaviistoon.

Auringonpaistetta ja avoauto – miehisen onneen kulminoituma?

Auton saatuamme ja riemunkiljahdukset päästettyämme – saatoin itse vastata suurimmasta osasta falsettiääniä – suuntasimme nokan poispäin San Franciscosta ja kohti Yosemiten kansallispuistoa. Ei hätää, palaamme vielä raportoimaan IT-miljardöörien leikkikentälle länsirannikon kiertueen loppupuolella. Päätimme kuitenkin Singaporen ja Shanghain jälkeen hakea kosketusta luontoon. Ja millaista luontoa länsirannalta löytyikään. Pahoittelen jo etukäteen, että kuvista ei voi vielä alkaa edes aavistella, miltä maisemat oikeasti näyttävät. Yosemiten laakson pohja on 1200 metrissä, mutta ympäröivät monin paikoin lähes pystysuorat kallionseinämät nousevat yli kilometrin korkeammalle. Laaksossa suuret männyt tiputtelevat nyrkin kokoisia käpyjä pahaa-aavistamattomien matkailijoiden niskaan ja vesiputouksia on lähes kyllästymiseen asti – lähes, eihän kukaan nyt oikeasti kyllästy vesiputouksiin. Kävimme laaksossa katsomassa siisteimmät vesiputoukset ja El Capitanin, lähes kilometrin korkuisen pystysuoran kallionseinämän, joka on kuulemma maailman kovimpia kiipeilypaikkoja. Toisena päivänä kiipesimme pous laaksosta. Yli kilometrin nousu sai jalat hapoille, vaikka käytimme "El Capin" sijasta polkua. Näkymät olivat kuitenkin kiipeämisen arvoiset. [toim. huom. Miksi päädyn aina paikkoihin, joista on pitkä pudotus alas?]

Tuleva morsian ja morsiushuntuputous

Näkymä laaksoon

Ihan ei olla ylhäällä, mutta kamera toimii vielä.

Harmi kyllä kameramme alkaa olla aika väsynyt pitkään matkaan ja lopetti ylhäällä syvyystarkentamisen. Tällä hetkellä kamerana toimii Emilian kännykkä, josta emme kuvia saa Teddylle, vaan joudumme odottamaan tietokoneelle pääsyä. Kuvamateriaali seuraa siis myöhemmin perässä.

Olisimme viettäneet mielellämme vielä yhden yön Yosemitessa, mutta emme saaneet jatkettua varaustamme. Lähdimme siis kahden päivän jäljeen ajamaan Tioga Roadia pitkin kohti Las Vegasia. Tioga Road on Sierra Nevadan vuoriston läpi kulkeva tie, joka nousee parhaimmillaan lähes kolmen kilometrin korkeuteen ja tarjoaa henkeäsalpaavia maisemia vuoristoon. Pysähtelimme säännöllisin väliajoin loksauttamaan leukamme näköalapaikoille. Pakko vielä mainita, että bensiinioriimme oli erittäin nautinnollinen ohjailtava mutkaisilla vuoristoteillä. Katon tosin nostimme ylös lämpötilan laskettua reilusti alle kymmenen. Laskeuduttuamme vuoristosta ajoimme Big Pinen tienvarsikylään yöpymään. Ihan yhden hevosen kylästä ei ollut kyse, koska näimme kaksi hevosta. Muuten paikka oli pienen amerikkalaiskylän ideaali sheriffin toimistoineen ja kyläkauppoineen. Myös motelli, jossa yövyimme, oli kuin tiivistymä eri Hollywood-leffojen motelleja; tosin ilman torakoita ja likaisia lakanoita. Kävimme myös katsomassa käkkärämäntyjen metsää, jossa kuulemma on 4000 vuotta vanhoja puita.

Emilia kaahaa kohti kansallispuiston rajaa.

Seuraavana päivänä matkalla Las Vegasiin ajoimme Death Valleyn aavikon läpi. En ole eläessäni niin vihamieliseen paikkaan törmännyt. Toista kertaa matkallamme jouduimme laskemaan katon, kun 37-asteinen ilmavirta meinasi kypsentää meidät elävältä. Ilmastoidusta autosta aavikon karua kauneutta oli helpompi ihailla, mutta tietoisuus omasta kuolevaisuudesta oli silti vahvasti läsnä. Keskipäivällä varjoa ei yksinkertaisesti ole aavikolta löydettävissä.. Jääkausi on kuitenkin uurtanut varsin kauniita kerrostuneita vuoria katseltavaksi, joten hukkareissusta ei ollut kyse, kun kerran selvisimme hengissä.

Tällä hetkellä tutkittavana on Yhdysvaltain moraalinen autiomaa ja nykypäivän Sodoma: Las Vegas. Moraalista rappiota paheksumme lisää seuraavassa jaksossa, nähdään ensi viikolla.

Singapore (+ yllätysbonuksena Shanghai)

"To get rich is glorious" totesi Kiinan entinen puhemies ja varmisti paikkansa lainatuimpana kiinalaisena länsimaissa. Ennen mannerkiinalaisia tähän tavoitteeseen näyttää kuitenkin päässeen pieni mutta pippurinen kaupunkivaltio Singapore (~75% kiinalaisia). Taivaanrantaa hallitsevat pilvenpiirtäjät, jotka vaikuttaisivat kaikki olevan viime vuosina rakennettuja, luovat mukavat lavasteet ubiikisti mainostettavalle luksuselämälle. Hieman noloa myöntää mutta asenne on tarttuvaa. Ympärillä näkyvä hyvinvointi saa itsenkin haluamaan toimiston mahdollisimman korkealta lasitornista tai enemmän käyttörahaa kaupungin hulppeisiin turistikohteisiin. Tämä sieppaa hieman budjettimatkailijaa. Kaupunki ei itsessään ole järjettömän kallis – tai ainakin halvempi kuin Suomi, mutta hieman enemmän käyttämällä on tiedossa hieman enemmän huvituksia.

Ennen kuin annan väärän kuvan kaupungista, vedetään käsijarrusta. Lievästä yltiökapitalismin sivumausta huolimatta Singapore oli todella miellyttävä paikka vierailla. Kaupungin ulkomuotoa leimaavista pilvenpiirtäjistä olisi vaikea uskoa, mutta kaupunkiin oli saatu luotua todella viihtyisä tunnelma. Erityisesti kasvillisuutta oli saatu rakennusten lomaan yllättävän paljon. Tietenkin Singaporen ilmastossa ongelmana taitaa pikemminkin olla se, että asiat kasvavat liikaa. Rakennuskanta, julkinen liikenne ja muu infrastruktuuri olivat ainakin keskustassa aivan viimeisen päälle. Tätä kaikkea ei olisi saatu aikaan ilman huomattavaa taloudellista hyvinvointia. Lisäksi koko kaupunki ei edes koostu sieluttomista businessrakennuksista, vaan esimerkiksi Chinatown koostui pitkälti vanhoista brittien siirtomaavallan aikaisista rakennuksista – tosin raskaalla kädellä restauroiduista sellaisista. Puitteet olivat siis koreammat kuin monessa länsimaassa, mutta hinnat eivät aivan yllä Euroopan kalliimpien maiden tasolle. Suomessa on turha yrittää syödä lounasta alle neljän euron, mutta Singaporessa se vielä onnistuu.

Itselläni oli oikeastaan vain yksi tavoite Singaporessa: maistaa paikallista erikoisuutta, chilirapua. Muuten olin lähinnä kiinnostunut näkemään, miltä Singaporen tapainen kulttuurien törmäyspaikka näyttää. Pääsimmekin askartelemaan chiliravun kanssa muutaman vesiperän jälkeen. Kädet kyynerpäihin asti chilikastikkeessa askartelimme rapusaksien kanssa saadaksemme herkullista ravunlihaa ulos kuoresta. Hyvää oli, mutta ravun kuori teki kokemuksesta melkoista slow foodia. Venytimme budjettiamme käymällä Singapore Flyerissa, maailman suurimmassa maailmanpyörässä, joka tarjoili varsin muhevia näkymiä kaupungin kattojen ylle. Olimme lisäksi päättäneet jo aikaisemmin käydä katsomassa yhden kalliimman nähtävyyden. Singapore tarjoaakin paljon vaihtoehtoja, jos budjettia venyttää n. 20 euron kieppeille. Kaupungin eläintarhat ovat Aasian parhaita, valtava kasvitieteellinen puutarha on maailman parhaita ja kulttuuria on tarjolla halvemmallakin. Yhteistuumin hylkäsimme kaikki nämä vaihtoehdot ja lähdimme vesipuistoon leikkimään vesiliukumäissä. Enkä kadu valintaa! Etuilevista intialaisista, suuresta palamisriskistä ja edessä häämöttävästä lentomatkasta huolimatta pidimme hauskaa koko rahan edestä. Nyt on Aasian ainoa hydromagneettinen vesiliukumäkikin koettu.

BONUS! Koska blogin kirjoittaminen venyi näin pitkälle, bonuksena pieni Shanghai-interludi. Emme olleet missään nimessä aikoneet mennä Shanghaihin, mutta koska meillä oli kaupungissa 8 tunnin koneenvaihto ennen lentoa San Franciscoon ja saimme kuulla, että pääsemme kaupunkiin ilman viisumeja, päätimme hetken mielijohteesta lähteä kaupungille kiertelemään. Kävimme pyörimässä ehkä Kiinan kuvatuimmalla alueella pilvenpiirtäjien juurella ja tutustuimme Century park -puistoon kaupungin ytimessä. Lisäksi pääsimme kokeilemaan maailman nopeinta säännöllisessä matkustajakäytössä olevaa junaa, Shanghain Magleviä. Muistan lukeneeni junasta aikanaan Guinnesin maailmanennätyskirjasta (kenties joululahjana saadusta). Harmi kyllä yli 400 kilometrin tuntinopeutta emme päässeet kokemaan ainakaan matkustajille näytetyn nopeusmittarin mukaan, joka pyöri 300 tuntumassa. Liekö sitten maksiminopeudella ajaminen liian kallista. Ainakin koetuilla nopeuksilla sanoisin, että hydromagneettinen vesiliukumäki oli hauskempi kokemus. Sisälläni asuva pieni nörtti nautti kuitenkin myös Maglevistä, joka leijuu magneettikentän avulla raiteen päällä ja fuusioreaktorin tavoin teknologia on ollut aina "niin lähellä, mutta niin kaukana" oikeasta käyttöönotosta.

Tätä blogitekstiä tuotetaan kello 2 yöllä aikaeron sotkeman unirytmin alaisena. Toivottavasti uni tulee pian, koska huomenna on edessä vaellus Yosemiten laaksossa. Kun Euroopassa aletaan laittaa päivällistä ja katsella telkkaria, me otamme eväät mukaan, laskemme katon vuokraoriistamme ja otamme suunnan kohti kansallispuistoa. Laakson seinämät nousevat lähes kilometrin verran laakson pohjalta ja huomenna olisi tarkoitus kiivetä ylös. Eli ehkä yritän nyt nukkua ja kerron lisää USA-juttuja – ja laitan kuvia myös – myöhemmin.

Hyvaa aitienpaivaa!

Rajoittuneiden kommunikaatiovalineiden (ja rajoittuneen aakkosvalikoiman) johdosta otamme tilaisuudesta mummon ja toivotamme aideillemme blogin kautta...

Erittain Onnellista Aitienpaivaa!

 

Sinivuokkoja Emilian aidille!

Valkovuokkoja Oton aidille!

(PS. Karsimattomille [sic] aideille tiedoksi, etta kuulumisia ja matkakuvia seuraa heti kun niita maltamme kirjoittaa. Huomenna yolla lahtee lentomme kohti Ameriikkoja, joten lentokentalla istuskelu saattaa olla otollista aikaa.)

Thaimaa

Ennen matkalle lähtöä en ollut kovinkaan innokas vierailemaan Thaimaassa. Mielikuvani maasta liittyivät keski-ikäisten turistien mukanaan tuomiin lieveilmiöihin kuten lihapullaravintoloihin ja bordelleihin. Matkamme aikana kuitenkin alkuperäinen ajatuksemme jättää Thaimaa väliin herätti ihmetystä. Miksi jättäisimme kaikkein mukavimman ja turististävällisimmän lomakohteen väliin, jos kerran kierrämme kaikki muut alueen maat? Emme halunneet jäädä katumaan valintojamme ja jätimme väliin Etelä-Kambodzan ja sen rantakohteet, jotka olimme valinneet reittimme varrelle arpajaismenettelyllä, ja suuntasimme Thaimaaseen. Nyt viikon täällä viettäneenä ymmärrän hyvin, miksi ihmiset tänne vuodesta toiseen tulevat, mutta ymmärrän myös muuanne Kaakkois-Aasiaan suuntaavia.

Tämänhetkinen olotilamme tiivistettynä yhteen kuvaan.

Bangkokin – josta kerroin edellisessä kirjoituksessa ja joka on Thaimaassa aivan oma lukunsa – jälkeen suuntasimme pohjoismaalaisten suosimaan lomakohteeseen Phuketiin. Phuket on Thaimaan rannikossa roikkuva umpilisäke, jonka kolme tärkeintä elinkeinoa ovat turismi, turismi ja turismi. Käytyämme tutustumassa saaren rantakohteisiin, tiheään pakattuun Patong beachiin ja vähemmän hektiseen Karon beachiin, ymmärrän hyvin, miksi juuri Phuket on noussut suureen suosioon. Rannat ovat aivan järjettömän hyviä. Niiden ympärille kerääntyneet aktiviteetit sukellusretkineen ja lihapullaravintoloineen ovat suosiostaan velkaa vitivalkoisille rannoille ja kumpuilevalle vehreälle luonnolle. Skootterin vuokraaminen on halpaa, joten jos pokkaa riittää tien vasemmalla puolella ajamiseen, on se ehdottomasti halvin ja hauskin tapa liikkua saarella. Erilaisten taksimuotojen kartellit ovat vahvoja ja tinkiminen hankalaa. Maksoimme 26 tunnin vuokrasta 350 bahtia (9 euroa) suuremmin tinkimättä. Saman verran olisimme varmaan maksaneet yhdestä taksimatkasta. Thaimaassa alkoi kuun alusta low season (vähän turisteja), joten aktiivinen tinkijä pääsisi varmaan halvempiinkin hintoihin skootterin suhteen.

Emilia valloittaa Karon beachia.

Low season on muuten varsin mielenkiintoinen ilmiö. Tarkalleen 1.5. monen paikan hinnat romahtavat. Touko-syyskuussa saattaa sataa ja välillä lämpötila nousee liiankin ylös. Lisäksi Suomeenkin alkaa tulla kesä, joten kaipuu etelän lämpöön laimenee. Meille kesän sateet ovat konkretisoituneet kerran päivässä viilentävänä ukkoskuurona ja lämpötila on pysytelly 30 tuntumassa. Aurinko sentään on välillä mennnyt pilveen ettei kirkkaasta taivaasta ole tarvinnut aivan koko aikaa kärsiä. Kuulemma jossain kohtaa tulee yleensä 2 viikkoa jatkuvaa sadetta, mutta muuten sää tuppaa olemaan tälläistä. Eli jos joskus toukokuussa vappusää masentaa niin Thaikkuihin vaan äkkilähdöllä nauttimaan halvennetuista hinnoista. Omaa rauhaakin on saatavilla; saapuessamme Karon beachille ihmettelimme suunnattomasti, kun koko kaupunki vaikutti autioituneelta. Eikä turistikato edes johtanut yltiöagressiiviseen myyntikäyttäytymiseen jäljelle jääneitä turisteja kohtaan kuten Sansibarilla.

Auringonlasku Thaimaan saariston tapaan

Phuketissa vietimme kuitenkin vasta yhden yön. Sen jälkeen pakenimme viereiselle Koh Yao Noi -saarelle, joka on vielä rauhallisempi paikka. Saaren kolme pääelinkeinoa ovat turismi, kumipuiden viljely ja kalastus, eivätkä välttämättä edes tässä järjestyksessä. Olemme lekotelleet riippumatossa, velloneet meressä ja käyneet skootteriajelulla. Eilisellä melontaretkellä autiosaarelle onnistuimme vähän polttamaan itsejämme, mutta muuten saari on kohdellut meitä hyvin. Rauhallinen ilmapiiri ja luonnonkauniit rannat ovat antaneet hyvät puitteet kirjojen lukemiselle ja lekottelulle. Thairuoka on herkullista ja lähikaupasta saa Nutellaa, mikä on Emilialle ehdotonta plussaa. Ihmiset ovat täälläkin ystävällisiä – joskaan eivät ehkä yhtä mukavia kuin laosilaiset – ja elämä on helppoa, koska englantia osataan niin yleisesti. Phuketissa pärjäisi varmaan suomellakin. Olemme useasti vitsailleet, että "tämä ei ole lomailua vaan matkailua" kun hektinen liikkumisvauhtimme on alkanut väsyttää. No, tämä on nyt Lomailua. Mikäli etsit seikkailua tai halpoja hintoja suuntaa Kambodzaan tai Indonesiaan, mutta Thaimaa on kieltämättä houkutteleva vaihtoehto rauhalliselle aurinkolomalle.

Kanoottiretkellä pakenimme aurinkoa hiekkasärkälle palmun alle.

Palaamme kohta Phuketiin nauttimaan rannoista pariksi päiväksi ennen kuin lähdemme Singaporen kautta Yhdysvaltoihin tuhlaamaan viimeisetkin pennosemme. Kuukauden turistitekona päätin tilata itselleni puvun Phuketista. Bangkokissa ovat tietenkin parhaat ja kalleimmat räätälit, mutta en kyllä pitäisi yli viikon saunomista Bangkokissa suotavana vaihtoehtona. Internetin avulla löysin luotettavan tuntuisen räätälin varsin epäilyttävien joukosta, mutta vasta seuraavissa sovituksissa näkee minkälainen sika säkistä paljastuu. Phuketin räätäliliikkeiden ja nettikeskustelun pohjalta näyttäisi siltä, että sitä saa mitä tilaa ja mistä maksaa. Ei kannata ajatella saavansa laadukasta pukua satasella; Kannattaa sen sijaan perehtyä pukujen rakenteeseen ja teettämiseen, jotta osaa kertoa minkälaisen puvun tarkalleen ottaen haluaa. Lisää tästä kunhan sovitukset ja korjaukset on tehty.

Oma riippumatto tekee meistä riippumattomia.