Kambodza ja Angkor

Terveisiä Bangkokista! Teimme matkallamme pienen yllätyskäänteen, kun lähdimme Siem Reapista Etelä-Kambodzan sijaan kohti Thaimaan aurinkorantoja. Näin liikumme luontevasti kohti Singaporea, josta lentomme uuteen maailmaan lähtevät. Lisäksi Thaimaata on suositeltu meille joka käänteessä ja onhan se pakko myöntää, että täällä turisteilu on aika miellyttävää. Bangkok on Suurkaupunki: 11 miljoonaa asukasta ja kymmenenneksi eniten pilvenpiirtäjiä maailman kaupungeista. Tunnusmerkillinen piirre on myös laitakaupungin haju, joka tunkee iholle, kääntää vatsan nurin ja yrittää viedä lompakon taskusta. Olemme nauttineet länsimaisesta jugurttivalikoimasta, mutta 2 tuntia suuntaansa ilmastoimattomassa bussissa alle 10 km matkaan saa toivomaan hieman suurempaa metroverkostoa. Lisää Thaimaasta tulevissa jaksoissa, mutta ensin hiukan vielä Kambodzasta...

Luang Prabang

Matkamme Hanoista Luang Prabangiin olisi voinut sujua mukavammaissakin merkeissä. Ostimme bussiliput hostellimme kautta, koska olimme kuulleet monien joutuneen huijausten uhreiksi – tosin Kambodzassa – eikä meillä rehellisesti sanottuna ollut hajuakaan siitä, miten ja mistä liput olisi saanut. Maksoimme matkasta 60 dollaria, mutta summan tuplaamalla pääsisi jo lentäen. Jostain syystä bussin koko henkilökunta oli ilmeisesti noussut väärällä jallalla vuoteesta, minkä takia koko reissu kulki hieman nihkeissä tunnelmissa. Bussiin osuneet hieman ... vaativammat länkkäriasiakkaat eivät tietenkään helpottaneet asiaa. 24 tuntia kuivilla nuudeleilla ei ole missään olosuhteissa kovin hehkeää ja hieman kireissä tunnelmissa sitäkin ikävämpää. Bussimatkalla pääsi näkemään upeita vuoristomaisemia, mutta muuten suosittelisin kyllä lentämistä.

Jokimaisemaa Luang Prabangin tapaan

Saapuessamme Luang Prabangiin oli jo ilta, emmekä olleet tehneet hostellivarausta. Lähdimme muutaman muun bussimatkaajan kanssa kohti tunnettua backpackers-paikkaa kaupungissa. Majatalossa oli kuitenkin enää rajallinen määrä vuoteita, joten kiersimme korttelin toiselle puolelle, josta löysimme mukavan kahden hengen huoneen kohtuulliseen hintaan (10e/huone/yö). Ilmastoinnilla. Täällä on nimittäin kuuma. Elohopea nouse päivisin reilusti 30 asteen paremmalle puolen ja auringossa suomalainen nahkamme alkaa haista pekonilta alta aikayksikön. Saapuessamme oli jo pimeä, mutta lämpöä riitti. Kuulemma lämpötilaan tottuu parissa viikossa, mutta pelkään pajhoin, että säännöllinen viilentely ilmastoidussa hostellihuoneessa viivyttää sopeutumista.

Ensimmainen vesikosketus - tosin uima-altaalla.

Palmujen alla on kiva rentoilla.

Mutta aivan, pitikin kertomani Luang Prabangista! Mahtava kaupunki. Vaikka kolonialismiä pitääkin toki paheksua, olemme silti nauttineet suuresti ranskalaisten tänne juurruttamasta länsimaalaisuudesta. Paikalliset osaavat tehdä hyvää patonkia! Täytetyt patongit maksavat katukojuissa eurosta puoleentoista ja smoothiet samoin. Niihin sortuminen on ollut päivittäistä. Paikallinen olut, Beerlao, on myös varsin miellyttävä tuttavuus. Kaupunki sijaitsee Mekong-joen ja sen sivuhaaran risteyksessä, joten mukavaa joenvarsitunnelmaa piisaa. Kaupunki on täynnä tyylikkäitä villoja siirtomaa-ajalta ja raskaasta turistoitumisesta huolimatta esim. valtavat hotellikompleksit puuttuvat katukuvasta kokonaan. Kaupunki on käveltävissä päästä päähän ja kello 23 voimaan astuva ulkonaliikkumiskielto on estänyt paikkaa lipsumasta bilehelvetiksi. Hyvä ruoka, viihtyisä tunnelma ja mukavat ihmiset ovat tehneet kokemuksesta kenties matkamme miellyttävimmän.

* Dramaattinen 3 päivän tauko *

Loppukaneetti: Jaaaaa onnellisesti haukkasimme ilmeisesti saastunutta salaattia, mikä tarkoitti lopun ajan viettämistä Luang Prabangissa sängyn pohjalla. Ehdimme kierrellä kaupunkia, kokeilla paikallista kokkikurssia ja notkua päivän uima-altaalla. Paikallinen päänähtävyys, Guan Xi:n vesiputoukset, jäi meiltä näkemättä kun vietimme aikaa hostellihuoneessa perinpohjaisen kehonpuhdistuksen merkeissä. Hyvä muistutus siitä, että ihan mitä tahansa ei matkalla kannata suuhunsa pistää, jos haluaa pysyä terveiden kirjoissa. Korvauksena ikävästä loppukaneetista blogipostaukseen on nyt laitettu muutama kuva. Ollaan suurin piirtein taas hyvissä voimissa ja terveinä!

Kuvan ruoka ei liity myrkytystapaukseen.

Kuvia Etelä-Kiinasta (vihdoin)

8 kuvan lataamiseen menikin vain 6 päivää...

Näkymää hostellihuoneen ikkunasta. Aika kiva! (Xingping)

Vietnam

Ensimmäinen päivä Vietnamissa oli laukkukatastrofimme sävyttämä, mutta sen jälkeen asiat alkoivat luistaa. Törmäsimme mm. ensimmäisiin suomalaisiin matkallamme. Tuntui hieman luovutukselta jutella suomea Vietnamissa, mutta oli kieltämättä mukavaa jutella omalla natiivikielellään. On minunkin kielitaitoani joskus kehuttu, mutta on silti hankala päästä samaan ilmaisuvoimaan englanniksi kuin suomeksi. Ja huomaa sitä muutenkin olevansa kotonaan suomalaisten seurassa. Syystä tai toisesta Helsingissä törmää usein kansainvälisyys ennen suomalaisuutta -asenteeseen. Itse huomaan kuitenkin nauttivani vähäeleisten suomalaisten seurasta, vaikka onkin hauska huomata muista maista tulevien olevan pohjimmiltaan samanlaisia. Suomalaisisten sanotaan olevan sisäänpäin kääntyneitä – mikä ei liene kaukana totuudesta – ja vastavuoroisesti itse joudun ihmettelemään ulkomaalaisten kanssa, onko siellä rönsyilevän ulkokuoren alla enää tilaa omalle persoonalle.

Hanoi oli kaupunkina miellyttävä tuttavuus. Liikenne oli kaoottisuudellaan jälleen uusi rima ylitettäväksi. Teiden ylittäminen ja ylipäänsä niillä liikkuminenkin tapahtuu vahvasti mentaliteetilla "mennään nyt ja toivotaan parasta". En olisi ehkä itse lähtenyt liikenteen sekaan, mutta toisaalta maksiminopeudetkin olivat ehkä 40:ssä. Vanha kaupunki oli turistien reservaattialuetta. Emme poistuneet sen ympäristöstä pois bussiasemia lukuunottamatta, joten muuta Hanoita näin lähinnä auton kyydistä. Ruoka oli hyvää ja halpaa, jos osasi syödä oikeassa paikassa. Kaupungissa en ehkä kauheasti pitempään olisi viihtynyt, mutta kolmeksi päiväksi ihmettelemistä riittää. Hanoi oli muuten matkallamme kolmas pääkaupunki, joita kaikkia on yhdistänyt entisen kommunistijohtajan mausoleumi. Olemme jo liian myöhässä Kekkosen muumionnin kanssa, mutta voisimme kenties balsamoida esimerkiksi Paavo Väyrysen. Mitä nopeammin, sen parempi...

Nukuimme Hanoissa dormimajoituksessa ja samaan huoneeseen osui korealainen Yongmi, jonka mukaan kokkauskurssille lähdimme n. 10 minuutin varoajalla. Näin aiemmin suunnittelemamme kaksi yötä Hanoissa venyi kolmeen. Kokkauskurssilla käyminen oli todella hauskaa ja ajattelimme kokeilla sitä toistekin. Kurssi järjestettiin ravintolan tiloissa paikallisen kokin opastuksella. Aloitimme päivän torikäynnillä ja ihmettelimme paikallisia aineksia. Ostettuamme aineet päivän ruokiin aloimme tositoimiin. Päivän menun oli Yongmi valinnut varatessaan kurssia. Teimme perinteistä nuudelikeittoa (Pho), kylmiä nuudeleita grillipossulla (bun cha) ja kevätrullia vietnamilaiseen tapaan. Kokin avustuksella – tai oikeastaan kahden, koska Yongmi oli entinen ammattikokki – onnistuimme loihtimaan mielettömän herkkuaterian. Suomessa pitää vierailla jossain etnokaupassa ja kokeilla onnistuisiko sama kotimaan raaka-aineilla.

Saatuamme tarpeeksemme kaupungista lähdimme nauttimaan luonnosta Cuc Phuongin kansallispuistoon. Emme tienneet puistosta paljonkaan, mutta ajattelimme luontoon tutustumisen olevan kiva ajatus. Päästyämme perille huomasimme olevamme viidakossa. Puistossa oli kaikkea kuvakirjoista tuttua liaaneista palmuihin ja pyöräilimme majapaikkaamme puiston keskellä suut pyöreinä. Suomalainen metsä on hiljainen paikka, mutta viidakko on korviahuumaava kokemus. Sirkat, linnut ja sammakot saavat aikaan mykistävän kakofonian. Myös illalla valoshown aloittaneet tuikkivat tulikärpäset ja kymmenittäin laumoisa lentäneet perhoset olivat elämyksiä. Safarituttavuutemme Alex ja Kristina halusivat pyöräillä takaisin, joten otimme paluumatkalle puiston porteille heidän skootterinsa ja saimme ensi käden kokemusta paikallisesta skootterikulttuurista. Hauskaa oli! Vietimme kaksi yötä puistossa safariolosuhteissa ja lähdimme perjantaina suoraan kohti Laosia.

Matkasuunnitelmamme alkaa muotoutua Kaakkois-Aasian osalta. Tällä hetkellä majalemme Luang Prabangissa Laosissa ja perjantaina lennämme Siem Reapiin ihastelemaan Angor Watia. Sen jälkeen jatkamme varmaan Kambodzan eteläosiin naatiskelemaan auringosta. Hengissä ollaan ja terveinäkin. Nyt lienee aika lähteä tutustumaan Luang Prabangin ruokatarjontaan. Keskipäivällä on 30+ astetta, joten ruokahalu painottuu iltaan. Vaikuttaa muuten aika makeelta kaupungilta. Kiitokset Petteri H:lle suosittelusta!

Iloitkaa, laukkumme, joka oli kadoksissa, on nyt loytynyt!

Suomessa repun jäädessa bussiin harmittaa kovasti. Edessä on soittelu pahimmillaan kolmeenkin eri paikkaan, ennen kuin laukun kohtalo selviää. Silloin tälloin joku laukku varastetaankin, jos siellä on jotain arvokasta sattunut säilyttamaan. Ulkomailla tilanne on hieman toinen; erityisesti, mikäli kyseisessä laukussa sattuu olemaan elektroniikkaa yli bussikuskin kuukausipalkan edestä. Tilanne on joka tapauksessa huolestuttava. Meille moinen pikkumoka ei kuitenkaan riittanyt. Onnistuin unohtamaan bussissa sisällä kulkeneen laukkumme (mukana mm. tablettimme "Teddy" ja kameramme) taukopaikalle Vietnamin syrjäseuduille hieman Kiinan rajalta sisämaahan pain. Huomasimme asian saapuessamme Hanoihin, mikä oli n. 3 tuntia liian myöhaan. Koska kukaan bussissa ei puhunut sekä paikallista kieltä että englantia, emme edes pystyneet selvittämään pysäkin nimeä tai sijaintia.

Hostellilla yritimme selvittää asiaa vastaanoton matkanjärjestäjän suosiollisella avustuksella. Tiesimme 1) Reppumme värin (vihrea) 2) Bussin värin (myös vihreä) ja miltä pysähdyspaikalla suunnilleen näytti. Salapoliisityön jalkeen löysimme pysäkin nimen (joku oli ladannut kuvia paikasta Foursquareen) ja bussiyhtiön numeron. Emilia osoitti käsittämätönta sinnikkyyttä pyytaessaan virkailijaa soittamaan bussiyhtiöön lauantai-iltana toista tai kolmatta kertaa. Vain muutaman puhelinsoiton - mutta monen tunnin tuskallisen odottelun - jälkeen ystävamme hostellilla ilmoitti, että reppu olisi seuraavana päiväna perillä Hanoissa ja voisimme noutaa sen bussiasemalta. Seuraavana päivänä noudimme laukkumme bussiasemalta kaikkine sisältöineen. Olimme jo käytännössa alkaneet tekemaan surutyötä ja jälleennäkeminen oli riemukas!

Tämä vaati seuraavaa:

1. Useampi laukkuamme hallussaan pitänyt ihminen oli ollut 100% rehellinen
2. Hostellihenkilokunta oli hyvin avuliasta
3. Kaikki tähdet olivat kohdillaan ja olimme todella onnekkaita

Enemmän ja kivempia juttuja Vietnamista kirjoittelemme varmaankin Luang Prabangista, joka on seuraavana matkan varrella.

Guanxi

Tätä blogitekstiä kirjoitetaan matkalla Nanningista Hanoihin, mikä tarkoittaa meidän selvinneen Kiinasta hengissä - mikäli tämä siis julkaistaan. Ensimmäinen kuukausi matkaamme on siis takana ja meitä odottaa ennen Yhdysvaltoja Kaakkois-Aasia, jota reppureissaajat, surffaajat ja seksituristit ovat jo pitkään kansoittaneet. Ennen kuin kartutamme lisää kokemuksia Vietnamissa, vielä vähän Kiinasta...

Toinen matkakohteemme Kiinassa oli eteläinen Guanxin provinssi. Guanxissa sijaitseva Guilin on yksi suurimpia Kiinan matkakohteita (erityisesti kotimaan matkailijoille) ja lähistöllä sijaitseva Yangshuo on ollut jo pitkään länsimaisten reppuilijoiden suosiossa. Alueella houkuttelevat erityisesti tuulen ja veden muokkaamat tolppavuoret, jotka yhdessä rehevän kasvillisuuden kanssa antavat alueelle jylhän luonteen ilman erämaiden karua tunnelmaa. Alueen läpi virtaava Li-joki tarjoaa puitteet tämän kaiken ihailuun jokiristeilyltä. Tarkoituksenamme oli paeta tukalimpia turistirysiä maaseudulle, joten varasimme kahdeksan hostelliyötä Yangshon lähimaastosta pienestä Xingpingin kylästä. Xingping elää varmasti myös pääosin turismista mutta on Yangshuo:on verrattuna varsin rauhallinen. Säätiedotus lupasi kuitenkin joka päivälle sadetta, joten päätimme oleskelumme Xingpingissä viiteen yöhön ja lähdimme Yangshuon, Guilinin ja Nanningin kautta kohti Hanoita. Huonosta säästä huolimatta pääsimme lopulta käyttämään sadeviittojamme vain kerran ja silloinkin olimme lähdössä Yangshuoon. Kanssamme Guiliniin matkustanut kiinalainen pariskunta olikin jo kertonut alueella esiintyvien sateiden olevan varsin lyhytkestoisia tähän vuodenaikaan, mutta suomalainen ei usko ennen kuin näkee.

Alueella olisi voinut tehdä vaikka mitä kalliokiipeilystä koskenlaskuun ja taidekursseista turistiajeluihin, mutta me käytimme aikaamme ympäröivien maisemien tutkailuun jalan. Ylittämällä joen hostellin vierestä pääsimme kokonaan toisenlaiseen maailmaan, jossa pääsimme kulkemaan tolppavuorten välisissä laaksoissa hedelmätarhojen ja riisipeltojen välissä. Kartat olivat melko ylimalkaisia, joten ensimmäinen retkemme oli melkoinen harhailu, mutta toisella reissullamme löysimme varsinaisen Shangri-La:n (ei siis se varsinainen Shangri-La, mutta melko mystinen laaksoparatiisi kuitenkin). Retki oli ehdottomasti reissumme kohokohtia. Kävimme myös jokiristeilyllä matkustaessamme Guiliniin, mutta paljon vaikuttavampia paikkoja löysimme vaelluksillamme. Itse Yangshuo ja Guilin olivat melkoisia turistirysiä, joten niihin suuntaavien kannattaa suunnitella jotain tekemistä. Kiipeilyreissuilla ja pyöräretkillä saa varmaan mielettömiä elämyksiä, mutta budjetti pysyy tietenkin parhaiten hallussa patikoimalla.

Etelä-Kiinassa oli mukavaa oleskella. Nähtävyydet oli suoritettu jo Pekingissä, joten keskityimme tunnelmasta nauttimiseen ja hostellimme kiviuunipizzoihin. Ruokakulttuurin mekka Guangxi ei tuntunut olevan ja ruoka muistutti monesti sitä meille tuttua kiinalaista. Ihmiset olivat kuitenkin ystävällisiä ja meihin turisteihin tottuneita. Ihmisistä jäivät mieleen meitä puoli tuntia Nanningissa hostellin metsästyksen kanssa avustanut pariskunta – emme olisi itse löytäneet perille IKINÄ, sekä samaan Xingpingin minibussiin hypännyt nainen, joka oli asunut yhdeksän vuotta Suomessa. Maailma on pieni paikka. Yleistä menoa ja meininkiä hieman häiritsi Pekingistä mukaan nappaamani sitkeä (lintu?)flunssa, joka alkaa onneksi nyt olla ohi.

Kaakkois-Aasiassa pääsymme Internetin ihmeelliseen maailmaan on toivottavasti vapaampaa, joten blogin päivitys saattaa vilkastua. Vaihtoehtoisesti lähdemme kohti maaseutua (mis on tilaa liikkua!) ja menetämme puhelinyhteydenkin. Seuraavaksi kuitenkin Vietnam, Laos ja Kambodza!

Emilian venyvät I: Peking

30.3. Saavumme Pekingiin varhain aamulla. Laiturit ovat lähes tyhjillään: missä ne kuuluisat ihmismassat ovat? Vastaus selviää pian: aseman ulkopuolella. Asemalle ei näet pääse ilman junalippua eikä laiturille kuin aikaisintaan puoli tuntia ennen junan lähtöä. Metrot on ystävällisesti merkitty myös englanniksi, junien lipunmyyntiä ei. Ostamme junaliput Pekingistä Guiliniin lopulta hostellihenkilökunnan avulla ja maksamme vaivanpalkkaa tästä hyvästä 2,50e/lippu. Pieni hinta helposta lipunsaannista. Illalla käymme syömässä englanninkielitaidottomassa ravintolassa, mistä saamme kuvallisen menyn avulla, jotakin, ruokaa (ks. Oton teksti). Seuraavalle kerralle päätämme etsiä englanninkielisen menyyn. Läheisessä temppelin puistossa papparaiset pelaavat mahjongia, tädit jotain kroketin näköistä, paikallinen mummokuoro laulaa paikallisella laulutyylillä ja paikallisella äänentoistolla, lapset ja vanhukset treenaavat samoissa kiipeilytelineissä ja siellä täällä harjoitetaan taichita. Vielä kun olisi lämpimämpää ja aurinko oikeasti pystyisi paistamaan tuon paksun ilmakerroksen takaa niin paikallinen olohuone olisi vielä viihtyisämpi.

31.3. Viisi tuntia Kielletyssä kaupungissa kera audio-opastuksen ja ilman yhtäkään kunnolla lämmitettyä sisätilaa ja tupsahdamme alueelta jalat väsyneinä ja kroppa syväjäädytettynä talvivaatteista ja n. +10C lämpötilasta huolimatta. Huonetoverimme suosittelee hotpotia ruuaksi ja sen avulla sulammekin mukavasti. Jotakin Kielletystä kaupungista kertoo se, että kylmyydestä huolimatta kuitenkin viihdymme siellä sen viisi tuntia. Huom. kiinalaiset eivät pidä sisätiloja lämpiminä (toisin kuin venäläiset, huhuh sitä lämpöä) eli varaudu paljolla vaatteilla ja/tai varaa aikaa sulamispäiväunille peiton alla. 

1.4. Kevät tuli! Pohjoistuuli yrittää vielä jäähdyttää turistin selkää, mutta yllätyksekseni saastepilvi (joka pitää nenän tukossa ja silmät kuivina, mutta jonka kanssa on silti jokseenkin mahdollista selvitä) ei kykenekään täysin torjumaan aurinkoa ja näemme jopa sinistä taivasta. Jingshang-puistossa on mukavaa (se puisto Kielletyn kaupungin pohjoispuolella) ja vakaumukseni siitä, että parasta Pekingissä ovat puistot, vahvistuu. Kun 1,5h rahanvaihtoreissun (jono pankissa oli enemmänkin hidas kuin pitkä) jälkeen pääsemme Tiananmenille asti (kävellen, sehän on ihan lähellä eli lopulta n. 2km päässä), on Tiananmen suuren suuri, mutta nopeasti nähty. Koetan taas tänäänkin oppia laittamaan vessapaperin roskikseen, vaikka koko 28 vuoden elämänkokemukseni käskee dumppaamaan paperin pönttöön.

2.4. Ah tätä lämpöä! Hylkäämme lopultakin talvivaatteet ja keväilemme kevyillä takeillamme ja välillä jopa ilman takkia. Päivä kuluu Emilian housu- (menivät rikki) ja bikiniostosten (unohtui Suomeen!) sekä postiasioiden parissa. Vaatteiden ostaminen on aina vähän haastavaa vieraassa ympäristössä ja löytämisen pakon alla etenkin Begingin kokoisessa valtavassa kaupungissa, jossa kaupat on siroteltu ympäriinsä ja välimatkoihin menee aikaa. Onneksi ruotsalainen ystävämme, H&M, on löytänyt tiensä myös tänne. Hinnat on muuten tasan samat kuin Suomessa. Illalla otamme taas vähän iloa irti siitä, että olemme Kiinassa emmekä Ruotsissa ja syömme katuruokaa Moskovan tuttumme Paulin kanssa.

3.4. Reissun lähes eniten odottamani päivå on täällä: muurille! Matka muurin vähemmän turistiselle osalle (Simatai?) vie 3h suuntaansa, mutta retkenjärjestäjien pikkubussissa vietetty aika on ehdottomasti vaivansa väärti. Kiinan muuri on kaikkien odotusten arvoinen, meidän ryhmämme (n. 60 hlö) lisäksi alueella ei juuri muita ole ja ilma on loistava. Näkyvyys on hyvä ja jos olisi tajunnut ottaa mukaan aurinkorasvaa niin kesäisestä auringosta olisi voinut nauttia paljain käsivarsin. Olemme liikkeellä Paulin ja tämän brittiläisten matkatuttujen kanssa. On mukavaa reissata välillä porukallakin, vaikka kahdestaankin on kivaa. Palaamme muurilta randomkinttupolkua pitkin, joka osoittautuu vähän kinkkisemmäksi kulkea kuin mitä se muurilta näytti. Ps. Hanna V2: luovutan tänään ja ostan hoitoaineen, ja ah kuinka hiukseni ovatkaan taas pehmeät!

4.4. Pilvinen päivä ja sadetta luvataan, mutta vuokraamme silti hostellilta pyörät. Itse päivävuokra on vain 2,5e/pyörä, mutta pyörän katoamisesta pitää pulittaa satanen pyörää kohden, joten pyörien jättäminen kuumottaa joka kerta yhtä paljon. Kaikki menee kuitenkin hyvin ja pyöräily Pekingissä on todella sujuvaa. Pyöräily olisi voinut aloittaa jo aiemmin! Muuten itse päivä on turismivapaa: hoidamme asioita ja suunnittelemme tulevaa. Sade tulee kuin tuleekin ja junaevässhoppailujen aikana ikävöin isosti Hai-saappaitani. Illalla syömme ankkaa muurituttujemme kanssa. Omnom.

5.4. Pakkaamisen ja huoneen luovutuksen jälkeen suuntaamme Kesäpalatsille, metrolla. Matkoihin menee metrolla tunti suuntaansa ja paluumatkalla tulee mieleen, että Pekingin tasaisessa maastossa matka olisi taittunut pyörällä samassa ajassa. On kansallinen vapaapäivä, joten joka puolella on paikallisia turisteja ja jokaisen vähänkään sopivan kirsikkapuun alla otetaan kirsikkapuuposeerauskuvia. Kiinalaiset naiset ovat selkeästi harjoitelleet oikeaoppista poseerausta pikkutytöistä asti, sillä heiltä poseeraus tulee samantien luontevasti, kun taas minusta Otto joutuu näpsimään kuvan jos toisenkin. Paikka on kaunis ja bekingiläisittäin iso, joten kiinalaisturistien laumoista huolimatta rauhaisan piknikspotin löytäminen on täällä huomattavasti helpompaa kuin Ullanlinnassa vappuna. Kiinassa turistikohteet eivät ole muuten yleensä mitenkään ylihintaisia (no muuriretki oli vajaa 40e/hlö, mutta koko päivä ja sisälsi ruuat) ja ruokaa saa esim. Kesäpalatsin alueelta ihan sopuhintaan. Junamme kohti etelää starttaa klo 18.17. Nukumme soft-sleaper osastossa (vastaava kuin venäläisten junien kupee) ja saamme iloksemme hyttitovereiksemme erittäin mukavan kiinalaisen ja kuitenkin englanninkielitaitoisen pariskunnan.

Ruokaa ja muuta kulttuuria Pekingissä

Hengissä ollaan ja Peking on nyt koettu. Saavuimme Pekingiin aikaisin lauantaina. Aluksi kulttuurishokki oli melkoinen. Varsin alkeellisella venäjäntaidollammekin olimme pystyneet selvittämään melko paljon maailman menosta ympärillämme. Kiinaksi osasin vain morottaa ihmisiä huonosti lausutulla 'ni haolla'. Onneksi tienviitat ja metrokartat oli translitteroitu myös tutummille aakkosille – ilmeisesti kiitos Pekingin kesäolympialaisten. Pääsimme metron avulla hostelliimme viihtyisässä hutongissa (perinteinen kaupunkisuunnittelun muoto). Käytimme päivämme melko ahkeraan turistointiin: Kielletty kaupunki, Tiananmenin aukio, Jinshangin puisto, Kiinan muuri, Kesäpalatsi... Muutamana päivänä valmistelimme tulevaa matkaa, ostimme tarpeita ja asioimme postissa. Turistikohteista tullee vielä ainakin kuvamateriaalia lisää, mutta ne eivät välttämättä olleet kaikista "päräyttävimpiä" lainatakseni mukanamme kulkevaa Mad Manners -kirjaa – jota suosittelen muuten jokaiselle matkailijalle. Emilia kuitenkin kertonee niistä lisää ja saatan itsekin, jos kamppailu Suuren Palomuurin kanssa ei vie hermojani totaalisesti.

Muurin valloittajat: Otto, Emilia, Paul, Vi ja Ben

"Suuri palomuuri" (engl. Great Firewall of China, täysin epävirallinen nimitys) on niitä asioita, jotka muistuttivat olemassaolollaan Kiinan pimeästä puolesta. Kyseessä on siis järjestely, jolla Kiina pystyy estämään pääsyn haluamilleen sivustoille Kiinan rajojen sisällä. Lähteestä riippuen Kiinan valtion palveluksessa on 30-100 tuhatta Internet-poliisia, jotka tarkkailevat verkon käyttöä ja estävät pääsyn hallituksen näkökulmasta ei-halutuille sivuille. Tietenkään entisen tyrannin kuvan roikuttaminen Tiananmenin aukion reunalla ei luo vaikutelmaa sivistysvaltiosta. Muuten sen jälkeen kun tottuu siihen, että Kiinan lippu on oikea valtiollinen tunnus, eikä Che Guevara -paitojen tyyppistä torirojua, on Kiinaan vaikea suhtautua yhtä mustavalkoisesti kuin kotisohvalta Suomesta. Ihmiset pukeutuivat siistimmin kuin suomalaiset ja yleinen tunnelma oli todella hyvinvointivaltiomainen. Toki Pekingin keskusta on huono mittari Kiinan keskimääräiselle hyvinvoinnille, mutta mukavaa nähdä tätäkin puolta maasta.

Turvallisemman oloinen Street Market näytti tältä.Ruokien nimetkin olivat "englanniksi"

Itse kaupungista voisi kirjoittaa viikon oleskelun jälkeenkin kirjan. Voisin aloittaa sen Volter Kilven tapaan ja kuvailla vain kaupungin hajua kymmeniä sivuja. Vaikka hajut vaihtelevat, on Pekingissä aina läsnä tietty ominaishaju. Se on jotain uppopaistamisen, mausteiden, viemärin, märän koiran ja savun välimaastosta. Välillä löyhähdys ruokaa tai varsinaista viemäriä varastaa huomion, mutta se tietty haju on aina läsnä. Aina. Pekingissä matkat olivat aina pitempiä, kuin olimme osanneet ajatella. Yhden korttelin matka saattoikin olla kilometrin. Metromatkatkin veivät yllättävän pitkään. Kyseessä on ISO kaupunki. Jotkin asiat olivat suorastaan häiritsevän länsimaisia. Odotin, että autokannasta isompi osa olisi ollut kiinalaista, mutta yleisin automerkki oli varmaan Audi. Kertoo ehkä myös jotain siitä, kuinka keskivertoa Kiinaa Peking edustaa.

Emilia valmiina kokeilemaan Hotpottia

Parhaita juttuja Pekingissä oli ruoka. Valitettavasti ensimmäisenä iltana valitsimme ravintolakadun 50:stä ravintolasta varmasti huonoimman. Ruoka sisälsi kylmää lihaa kastikkeessa, tulista liharuokaa (ei mistään tuntemastani eläimestä peräisin) ja paistettua riisiä. Paistettu riisi oli ok. Seuraavat neljä päivää vatsani leikki pesukonetta. Ei hyvä. Toinen pettymys oli Burger Kingissä nauttimamme pika-ateria, joka oli todella sekundaa. Onneksi jo toisena iltana päädyimme kokeilemaan perinteistä hotpottia, jossa kuumassa liemessä kypsennetään erilaisia aineksia lihaliemifonduen tapaan. Dippailimme tulisen ja mietoon liemeemme nautaa, bambua, makkaraa ja sammakkoa. Todella hauskaa ja hyvää! Runsaasti sichuaninpippuria sisältänyt tulinen kastike oli myös hauska kokemus. Pippurin sisältämät aineet saavat suun kihelmöimään ja turtumaan. Efekti tuntuu positiivisella tavalla 9V-patterilta. Pekingin ankka oli taivaallista ja kauppakadun kojuista ostetut ruuat toinen toistaan mielenkiintoisempia. Uiguuriravintolassa tilasin kaalipiirakkaa, jonka päällä oli iso kasa mausteista lammasta. Paikallisiin herkkuihin kuului myös ns. Pekingin jugurtti, joka tarjottiin keraamisesta purkista pillin kera. Maku oli suunnilleen kreikkalaisen jugurtin ja bulgarianjugurtin välistä, mutta hieman makeampaa. Suurin yllätys oli ostamamme täysin kirkas pullovesi, joka maistuikin jääteeltä.

Ankan leikkaamista harjoitellaan vuosia.

Jos ei oteta huomioon, että useimpina aamuina heräsin kieli turtana, vatsa kuralla tai molempia, Peking oli kulinaristin unelma. Ruuat kaikkialta Kiinasta ovat edustettuina ja hieman Kiinan ulkopuoleltakin. Jos menet Pekingiin, tee makuhermoillesi palvelus ja unohda amerikkalaiset pikaruokaketjut. Ruokaa löytyy monta sorttia moneen makuun haluat sitten lihapullia, chiliä, skorpionia tikussa tai nuudeleita.

Kiinaksi ja englanniksi... mutta miksei mongoliksi?

Kiinassa opittua:
Englantia osataan melko huonosti, mutta aika moni myyjä on oppinut selviämään viidellä sanalla. Meitä yritettiin huijata kerran houkutelemalla meidät ylihintaiseen ravintolaan, mutta pääasiassa selvisimme helpolla. Tinkimällä olisi tosin voinut varmaan päästä vielä pienempiin hintoihin. Metrolla pääsee helposti eri paikkoihin, mutta ainakin alle 5 km matkat sujuvat nopeimmin pyörällä. 99% turisteista on kiinalaisia ja ellet halua kilvoitella 1,4 miljardin kanssaturistin kera, ole aikaisin paikalla ja vältä juhlapyhiä. Mene paikkoihin, jossa osaat lukea ruokalistaa; niitäkin löytyy. Metroon mahtuu aina yksi Rexonalla tai ilman. Hyvää ruokaa on helppo löytää, mutta niin on huonoakin. Hostellilla on helppo kysyä suosituksia, joita ainakin meillä tiesivät paremmin matkustajat kuin henkilökunta. Oikealle kääntyvät autot eivät oikeasti katso olevansa velvoitettuja noudattamaan liikennevaloja. Peking on iso paikka.

Tässä oma top-5 listani pekingistä satunnaisessa järjestyksessä:

• Pekingin ankka
• Hot pot
• Pyöräily
• Muuri
• Street market

Emilia kokeilee kirsikankukkaposea.

Itse olin luonnonlahjakkuus.