Emilian lyhyet IV: Irkutsk

24.3. Joki, aukeus ja arktisuus tuovat mieleen Rovaniemen ja Irkutskissa tuleekin heti kodikas olo. Vanhojen pitsihuviloiden, muiden sympaattisten rakennusten sekä puistojen ja eläväisyytensä ansiosta Irkutsk kyllä lyö Rovaniemen laudalta (vaikka ihmisten puolesta vanha opiskelukaupunkini tietysti viekin voiton). Irkutsk on mukavasti käveltävissä, auringonpaiste hivelee kasvoja ja sielua ja torilla myytävät koiran- ja kissanpennut sydäntä. Hostelli on sekin pieni ja kodinomainen. Ja meillä on oma huone! Moskovan turistoinnin ja neljän yön junamatkan jälkeen normaalin kodikas elämä on oikein kivaa: käymme kävelyillä, ruokakaupassa, kokkailemme ja olemme vain.

25.3. Baikalilla on ensin kyyyylmä, sitten aika mukavaa. Jää on uskomatonta ja kaiken hehkutuksen arvoista: se on ihan tolkuttoman paksua ja tolkuttoman kirkasta ja siitä on tolkuttoman vaikea saada hyviä kuvia. Tällä jäällä olisi huippua retkiluistella! Irkutskissa ostamme junaliput Pekingiin. Liput osoittautuvat aika suolaisen hintaisiksi (250e/hlö kupeessa) ja hostellilla on pakko tarkistaa: kyllä, lentäen olisi päässyt halvemmalla. Mutta hei, lentäminen on huijausta (kun on matkustamassa Venäjän läpi junalla) ja oikeasti paikallisiin tutustuu nimenomaan junassa. Sitä paitsi olemme kuin olemmekin pysyneet 30e päiväbudjetissamme (sis. kaiken muun paitsi junat) Venäjän korkeahkosta hintatasosta huolimatta, eli kaikki hyvin.

26.3. Posti on kiintoisa asia Venäjällä. Etenkin postikortit. Niitä en ole löytänyt mistään, eli syy siihen, etteivät lapsilukijamme ole saaneet postikorttia (eivätkä tule niitä Venäjältä siis saamaankaan) ei ole yrityksen puute vaan Venäjän outo postikortittomuus. Edes postista ei saanut postikortteja. Virallisista laitoksista, kuten postista ja juna-asemilta, löytyy kuitenkin huomattava määrä lappulippusia ja erilaisia leimasimia eli paperin- ja musteen puutteesta ei ole kyse. Postikorttien ohella pieni kulttuurishokki on tänään se, että kaikki Irkutskin taidemuseon työntekijät ovat supermukavia, hymyileviä ja ystävällisiä tätejä. Aulavahdit alkavat opastamaan hyvin mielellään ja kertomaan tauluista lisää, tosin venäjäksi. Suomessa en ole vielä koskaan kohdannut oma-alotteisesti puhuvaa taidemuseon aulavahtia. Vaikka Irkutsk on virallisesti Aasiaa, on meno täällä yhtä eurooppalaista kuin Moskovassa. Tänään nautimme viimeistä päivää Irkutskin kaduista ja niillä tulvivasta musiikista (tulee julkisista kovaäänisistä), ikkunaluukuista ja venäläisestä ruoasta, sillä huomenna alkaa junamatka kohti Pekingiä. Sitä todellista Aasiaa (!). PS. joku mokoma vei hoitoaineeni Moskovassa, mutta mitä ihmettä: hiukset selviävät ihan loistavasti ilmankin! Ja vielä: joku hirsimökinrakentaja saattaisi saada vaikutteita paikallisista ikkunan puitteista, ks. kuva.