Emilian lyhyet V: Junassa

28.3. Junalipun korkean hinnan syy selvisi: matkaamme tällä kertaa uudemmassa junassa. Plussaa yleisestä freesiydestä, inhimillisemmästä lämpötilasta (23C) ja snadisti pidemmistä sängyistä, miinusta yläpetiläisten pienemmästä matkatavarahyllystä ja hankalasta seinähyllystä, joka estää mukavan seinään nojailun sekä puuttuvista käytäväistuimista ja hivenen matalemmista ikkunoista (hankalampi kurkkia ulos sängystä käsin). Venäläisen hyttitoverimme (28v mies) kanssa on keskusteltu tähän mennessä (eli vajaan 2h aikana) jo mm. seuraavista aiheista: matkareitit, työpaikat, asuinpaikat, lapset, lastensaanti-ikä Suomessa ja Venäjällä, palkkataso Suomessa ja Saksassa, verotus, Helsingin kaupungista yleisesti, tehdäänkö Suomessa autoja (ja onko meillä autoa), Suomen luonto, Suomen presidentit ja Mannerheim (hyttitoveri on historian opettaja), Baikal, kiinan kieli. Edellisellä junamatkalla näiden lisäksi oli puhetta mm. perheestä ja sukulaisten lapsista, kummilapsista, uskosta ja kirkkopyhistä, dachoista, lähisukulaisten asuinpaikoista ja töistä ja i`istä, Suomen eläkejärjestelmästä, Suomen asuntojen hinnoista ja neliömääristä ja kotipolttoisen valmistusmenetelmistä. Kyllä, 95% näistä keskusteluista aloittaa venäläinen hyttitoveri, joten ei auta kuin mennä mukaan puolikkaan venäjän alkeiskurssin, kartan, kuvien, paperin, kynän, piirtämisen ja eleiden voimin. Baikal on tänäänkin iso, juna kulkee sen reunaa osan matkaa.

29.3. Suuri Odottamisen Päivä eli päivä Venäjän ja Kiinan rajalla. Saavumme rajalle yhden maissa (+10 CMT). Venäjän puoleisella rajalla vietämme n. 7h,  joista 3h palloilemme asemalla ja Zabaikalskin rajakaupungissa, jossa ei ole asutuksen lisäksi mitään paitsi pari ruokakauppaa. Tuona aikana junan pyörät vaihdetaan sopimaan kiinalaisiin raiteisiin. Loput 4h istumme junassa ja esittelemme passejamme ja matkatavartoitamme kerran jos toisenkin. Junan vessat ovat luonnollisesti koko pysähtyneisyyden ajan lukossa. Onneksi ne avataan niiksi pariksi minuutiksi, joiden aikana juna liikkuu Kiinan puolelle. Kiinan puolella istumme ensin junassa ne muutamat tunnit, jolloin tulli- ja muut raja viranomaiset tutkivat meitä junassa matkaavia ja junaa. Sitten saamme passimme takaisin ja uskallamme vihdoin alkaa laittaa ruokaa (lue: nuudeleita). Juna seisoo asemalla kuitenkin vielä useamman tunnin ja lähtee vasta puolen yön jälkeen (+8 CMT). Saisimme käydä Mantsurian asemalla, mutta käymme mieluummin nukkumaan. Vessaan ehtii sitten yölläkin. Toinen hyttitoverimme jäi rajan toiselle puolelle, toinen jäi pois Mantšuriassa. Meillä on siis koko hytti, ja itse asiassa koko vaunu, vain itsellemme! Ah, tervetuloa raikas (ikkuna koko yön auki) ja kuorsaamaton yö!

30.3. Hyvien yöunien jälkeen riittäisi virtaa käväistä Harbinissa junan pysähtyessä siellä puoleksi tunniksi. Harmi kyllä asemalaiturilta pois pääseminen ja etenkin sinne takaisin pääseminen vaikuttaa vähän hankalalta, kun alikulun ja ylikulun ovia lukitaan jatkuvasti ja, ainakin näennäisesti, ilman mitään järkevää syytä. Jäämme siis junaan ja hyödynnämme hyttimme ennenkokematonta tilan määrää venyttelemällä, ompelemalla erinäisiä korjausta vaativia puhdetöitä ja ihan vain leveilemällä alapedeillä. Nyt meillä on makkari yläpedeillä ja keittiö/olohuone alapedeillä. Luksusta! Ikkunasta näkyvä aukeus on varsin erilaista kuin Siperian tyhjyys. Tämä kiinalainen aukeus on valjastettu pelloiksi, öljypumppaamoiksi ja vähän väliä aukeuden keskelle putkahtaviksi tiheäsi täytetyiksi asumuksiksi ja jo nyt välistä miljoonakaupungeiksi. Lähestyvä Peking jännittää vähän, mutta samalla se kiehtoo. Ainakin vielä (n. 800km Pekingistä) sininen taivas ja auringonlasku näkyvät. Toivottavasti tuulet suosivat ja saamme hengittää jossakin määrin epämyrkyllistä ilmaa myös Pekingissä.

Ps. Olemme saapuneet Kiinan Suuren Palomuurin suojiin, joten blogin julkaisu saattaa viivästyä. Tämä julkaisu on suoritettu Suomesta käsin sähköpostin ja Suomen pään kätyrin avustuksella.

Irkutsk oblast

Moskovan ja Irkutskin erot tulevat nopeasti kaupungeissa vieraileville. Moskova on moderni miljoonakaupunki ja Irkutsk on Helsingin kokoinen tuppukylä Siperian keskellä. Siinä missä Moskovaa värittivät historiallisesti merkittävät kolossit ja metrojen uumeniin tonneittain säilötty marmori, Irkutskin tunnusmerkillisin piirre ovat vanhat hirsimökit, joita on vanhaan keskustaan jätetty sinne tänne lahosienten armoille. Mökit ovat hiukan lysyssä ja maan sisään vajonneita. Ne kuvastavat kenties hyvin Irkutskin luonnetta. Tuntuu siltä kuin kaupungin ruuhkavuosien jälkeen kaupunki olisi jäänyt hieman unohduksiin. Nyt kuitenkin Siperian öljy- ja kaasukenttien tuoma raha on ilmeisesti alkanut virrata Irkutskiin ja uudet hirsimökit ja lasiset toimistotalot ovat alkaneet nousta kaupunkiin. Toivottavasti kaupungin leppoisa tunnelma säilyy.

Baikalista riittäisi ainesta vaikka kokonaisen blogin täytteeksi. Pinnanmuodot nousevat 1600 metrin syvyydestä järven pohjasta lähes 4000 metriä korkeammalle yli 2500 metrin korkeuteen merenpinnasta. Ja Uralin 500 metriä korkeat huiput tunnetaan Euroopassa paremmin... Järvestä voisi kertoa loputtomasti faktaa: yli 2000 järvelle uniikkia eliölajia, kalojakin 63 (joista yhteen tutustuimme makuhermoillamme), pitää sisällään 20% maailman makeasta vedestä ja kyseessä on maailman vanhin järvi. Itse pääsimme vain hieman ihastelemaan järven metrien paksuista kirkasta jääkerrosta. Ympäröivää luontoa emme juuri ehtineet vilkaistakaan. Tänne tullaan uudestaan ja mielellään vaelluskamojen kanssa.

Venäjästä jäi positiivinen kuva. Ehkä täällä käyminen oikeasti auttaa hieman - jos edes vähän - hahmottamaan venäläistä mielenlaatua. Tietenkin kyseessä on niin valtava maa, että ehdimme raaputtaa pintaa vasta vähän. Muistakaamme, että Suomessa vierailevat venäläiset ovat tiettyä kansanryhmää ja kaiken lisäksi lomatunnelmissa. Varmaan Kanariallakin on suomalaisista hieman vääristynyt kuva. Toivottavasti saamme jossain kohtaa aikaiseksi pienen kokemusperäisen matkaoppaan matkaa harkitseville. Ei tässä vielä mitään Haapasaloja olla, mutta aika monesta sudenkuopasta olemme päässeet ylös.

Huomenna lähdemme kohti Pekingiä. Paikallisen kielen taitomme putoaa nollaan ja meininki muuttuu melko tavalla. Vaikka junamatka onkin elämys, tässä vähän faktaa:

Irkutskista Pelkingiin
Junalla 70+ tuntia ja 250e
Lentokoneella 2 tuntia ja 180e

Kyllä vähän kirpasee...

Emilian lyhyet IV: Irkutsk

24.3. Joki, aukeus ja arktisuus tuovat mieleen Rovaniemen ja Irkutskissa tuleekin heti kodikas olo. Vanhojen pitsihuviloiden, muiden sympaattisten rakennusten sekä puistojen ja eläväisyytensä ansiosta Irkutsk kyllä lyö Rovaniemen laudalta (vaikka ihmisten puolesta vanha opiskelukaupunkini tietysti viekin voiton). Irkutsk on mukavasti käveltävissä, auringonpaiste hivelee kasvoja ja sielua ja torilla myytävät koiran- ja kissanpennut sydäntä. Hostelli on sekin pieni ja kodinomainen. Ja meillä on oma huone! Moskovan turistoinnin ja neljän yön junamatkan jälkeen normaalin kodikas elämä on oikein kivaa: käymme kävelyillä, ruokakaupassa, kokkailemme ja olemme vain.

25.3. Baikalilla on ensin kyyyylmä, sitten aika mukavaa. Jää on uskomatonta ja kaiken hehkutuksen arvoista: se on ihan tolkuttoman paksua ja tolkuttoman kirkasta ja siitä on tolkuttoman vaikea saada hyviä kuvia. Tällä jäällä olisi huippua retkiluistella! Irkutskissa ostamme junaliput Pekingiin. Liput osoittautuvat aika suolaisen hintaisiksi (250e/hlö kupeessa) ja hostellilla on pakko tarkistaa: kyllä, lentäen olisi päässyt halvemmalla. Mutta hei, lentäminen on huijausta (kun on matkustamassa Venäjän läpi junalla) ja oikeasti paikallisiin tutustuu nimenomaan junassa. Sitä paitsi olemme kuin olemmekin pysyneet 30e päiväbudjetissamme (sis. kaiken muun paitsi junat) Venäjän korkeahkosta hintatasosta huolimatta, eli kaikki hyvin.

26.3. Posti on kiintoisa asia Venäjällä. Etenkin postikortit. Niitä en ole löytänyt mistään, eli syy siihen, etteivät lapsilukijamme ole saaneet postikorttia (eivätkä tule niitä Venäjältä siis saamaankaan) ei ole yrityksen puute vaan Venäjän outo postikortittomuus. Edes postista ei saanut postikortteja. Virallisista laitoksista, kuten postista ja juna-asemilta, löytyy kuitenkin huomattava määrä lappulippusia ja erilaisia leimasimia eli paperin- ja musteen puutteesta ei ole kyse. Postikorttien ohella pieni kulttuurishokki on tänään se, että kaikki Irkutskin taidemuseon työntekijät ovat supermukavia, hymyileviä ja ystävällisiä tätejä. Aulavahdit alkavat opastamaan hyvin mielellään ja kertomaan tauluista lisää, tosin venäjäksi. Suomessa en ole vielä koskaan kohdannut oma-alotteisesti puhuvaa taidemuseon aulavahtia. Vaikka Irkutsk on virallisesti Aasiaa, on meno täällä yhtä eurooppalaista kuin Moskovassa. Tänään nautimme viimeistä päivää Irkutskin kaduista ja niillä tulvivasta musiikista (tulee julkisista kovaäänisistä), ikkunaluukuista ja venäläisestä ruoasta, sillä huomenna alkaa junamatka kohti Pekingiä. Sitä todellista Aasiaa (!). PS. joku mokoma vei hoitoaineeni Moskovassa, mutta mitä ihmettä: hiukset selviävät ihan loistavasti ilmankin! Ja vielä: joku hirsimökinrakentaja saattaisi saada vaikutteita paikallisista ikkunan puitteista, ks. kuva.

87 tunnissa Siperian halki

Tämä päivitys kirjoitetaan Irkutskista 87 tunnin junamatkan päätökseksi. Erosimme hyttitovereistamme, Babushka Mariasta ja Ljudmilasta hyvissä tunnelmissa. Ljudmila oli aikaisemmin antanut meille matkan varrelta keräämiään muistoesineitä hyttilahjaksi. Onneksi Suomessa lukemamme Kiinan-matkaoppaan kirjoittaja kehoitti ottamaan pieniä lahjuksia mukaan matkalle. Annoimme siis rouville vastalahjaksi pakan Helsinki-aiheisia kortteja, joihin olimme parhaan mukaan venäjäntäneet nähtävyyksien nimiä. Toivotimme kaikkea hyvää ja kerroimme, että heidän kanssaan oli mukavaa matkustaa - tai sitten kerroimme, että heitä kulkuvälineenä käyttäen oli mukava matkustaa; kielen hienoudet ovat vielä hieman hakusessa.

Venäläisessä junassa ei ole hassumpi matkustaa. Kahta asiaa toivoisi: Alle 30°C lämpötilaa ja parempaa kielitaitoa. Sekä lämpötilan että kielitaidon kanssa tulee kuitenkin toimeen. Vinkkinä kaikille Trans-Siperian matkaa suunnitteleville: hostellien ulkopuolella ainoa kunnolla englantia hallitseva tapaamamme henkilö oli oppaamme Irat, joka esitteli meille Moskovaa. Eli joko venäjän alkeet haltuun tai elekieli todella kovaan terään. Mitä lämpötilaan tulee, junan seinältä löytyi kyltti, jossa kerrottiin junan tavoitelämpötoilan olevan kovimpien talvikuukausien ulkopuolella 25-30°C . Tunnollinen vaunupalvelijamme on pitänyt sen tasan 30:ssa. Itse pidän n. 18°C nukkumislämpötilasta... huonetoverimme Maria ja Ljudmila olivat ymmärtäväisiä ja hytissämme oli ikkuna hieman raollaan jatkuvasti.

Matkalla Helsingistä Moskovaan hytissämme matkustaneet herrasmiehet hekottelivat meidän lähtöämme soitellen sotaan. Kumpikaan ei pitänyt monen päivän matkaa Siperian halki hauskana ideana. "Doshirak", miehet sanoivat, "näette sitten". Paljastui, että Doshirak ei ole junamatkailijoita vaaniva demoni, vaan paikallinen pikaeinesmerkki. Doshirak perunamuusi ja nuudelit tulivatkin meille tutuiksi - maistuis varmaan sullekin. Onneksi hyttitoverimme kutsuivat meidät mukaan ruokahetkiinsä. Sen ansiosta ruokahetkiimme kuuluivat kasvikset, venäläinen makkara ja mainio kotipolttoinen konjakki. Jos sellaisen tekeminen Suomen takapihoilla onnistuisi, kelpaisivat ranskalaiset konjakit enää hienostelijoille, jotka välttämättä haluavat maksaa juomastaan ylimääräistä. Venäläiset skoolaavat vasemmalla kädellä (lähempänä sydäntä) ja pitävät pienen maljapuheen kippistäessään. Jos mitään omaperäistä ei keksi - tai osaa sanoa, vanha kunnon na zdarovja (terveydeksi) toimii myös.

PS. Huomatkaa venäläisen supermarketin hyllystä napattu kuva. Voiko enää venäläisemmäksi mennä?

Ljudmila, Emilia ja Maria

Vodkaa ... ja suolakurkkuja

Junaruokailua venäläiseen tapaan

Emilian lyhyet III: Junassa

21.3. Eilen junaan kiiruhtaessamme emme ehtineet käydä nostamassa rahaa. Niinpä käytämme jokaisen pidemmän, 20-30min, pysähdyksen toimivan automaatin metsästämiseen asemilta. Yaroslavissa, Danilovissa ja Balezinossa vedämme vesiperän. Automaatit löytyy, mutta rahaa emme niistä saa irti. Lopulta Permissä onnistaa, joten Yekatenburgissa piipahdamme ulkosalla muuten vain happihyppelemässä ja kaupunkia ja aseman hienoja kattokruunuja ihastelemassa. Päivä kuluu mukavasti Trans-Siperia-opaskirjaa lueskellen, hyttibabushkamme ja tämän tyttären kanssa seurustellen, köllötellen ja, kiitos Permin automaatin, ravintolavaunussa Unoa pelaten. Pahin pelkoni osoittautuu helposti voitettavaksi: hiukset on niin vaivatonta pestä junaolosuhteissakin, ettei likaisista hiuksista tarvitsekaan kärsiä. Vielä ei ole mökkihöperyys iskenyt. Junailu on leppoista.
22.3. Kolmas aikavyöhyke ylitetty eli matkaamme Moskova +3 vyöhykkeellä. Nyt olemme virallisesti Siperiassa. Uralin pieni kumpuisuus (vuoria ei nähty) on takana ja maisema on tasaista kuin Pohjanmaa, puut pieniä kuin Lapissa eikä eilisestä tuttua asutusta hauskoine erivärisine seinineen, koristeellisine ikkunapielineen, vinolaudoitettuine seinineen ja tukevine piha-aitoineen näy enää eiliseen malliin. Puoli kymmeneltä Moskovan aikaa Otto huomaa, että matkasta on kulunut jo yli puolet. Saamme tänäänkin nauttia alapetiläistemme vieraanvaraisuudesta ja kohennamme venäjäntaitojamme kotipolttoisen ja muiden tarjoilujen siivittämänä.
23.3. Heräämme hienoon aurinkoiseen aamuun keskellä kumpuista ja sympaattisen näköistä maisemaa lähellä pientä Krasnoyarskin kaupunkia. Ydinjätteen käsittelypistettä. Tasainen ja tyhjä taiga on jäänyt taakse ja sen tilalla on rinteitä ja laaksoja dachoineen. Myöhemmin idässä näemme jopa lähes täysin lumetonta maisemaa, kevät vaikuttaa olevan Siperiassa paikoitellen pidemmällä kuin Moskovassa! Opimme Ljublinalta (babushkan tytär, itsekin jo isoäiti) jälleen uusia sanoja venäjäksi eräänlaisen Aliaksen, Pictionaryn ja elekielen sekoituksen avulla. Tämän ohella tarjoillaan luonnollisesti syötävää ja juotavaa. Vieraanvaraisuuden korvaaminen tuntuu aika mahdottomalta: meiltä ei oteta vastaan mitään. Aiomme kuitenkin yrittää: olemme ostaneet Helsingistä kortteja ja aiomme kirjoittaa niihin terveisiä Venäjäksi ja antaa hyttitovereillemme. Tänään on tullut juteltua myös muutamien muiden vaunulaistemme kanssa. Junassa olo on vieläkin OK, mikä on hyvä, sillä Irkutskista Pekingiin on Mantšurian rataa pitkin yhtä pitkä matka kuin Moskovasta Irkutskiin.

Emilian lyhyet II: Moskova

Emilian lyhyet II

18.3 Moskovan metro on yksi kaupungin keskeisistä nähtävyyksistä, kertoo hostellilta löytyvä matkaopas. (Näin sitä viedään löytämisen ilo emilioilta.) Metro oli Stalinin projekti, joten oli Stalinista siis jotain iloakin. (Anekdootti: tarina kertoo, että se ruskea ympyrärata olisi rakennettu, koska Stalin laski kahvikuppinsa kartan päälle ja kahvikupista jäi kartalle rinkula.) Myös loput keskeiset nähtävyydet tulee kierrettyä, tällä kertaa kera opastuksen. Kremlin kirkkojen keskellä syy Neuvostoliiton uskontokielteisyyteen käy ilmeiseksi: tässä kirkossa kuninkaat kruunataan, tässä haudataan ja siinä välissä on muita kirkkoja, missä alleviivataan sitä kuinka kuningas on Jumalan edustaja maan päällä.

19.3. Moskova on tänään sekä surrealistisimmillaan että vaikuttavimmillaan. Käymme aamupäivällä torilla, josta kuulimme hostellin huonekavereiltamme. Tori ei ole mikään paikallisten kirpputori vaikka se sijaitseekin Itä-Pasila potenssiin n tyyppisen kauneuden keskellä. Tori on nimittäin osa aivan absurdia, mutta siis hienoa, luultavasti turisteja varten rakennettua rakennelmaa. Siellä on karamellinvärisiä  linnoja, kirkkoja kirjavine kupoleineen ja niin edelleen. Paikka on iso ja sinne voi vain painella sisään. Maaliskuisena arkitiistaina koko paikka oli kuin  aavemaisen tyhjä kulissikylä (kesäisin täällä on varmaan olutfestivaaleja tms.) Muutama myyjä oli kuitenkin paikalla kokeilemassa olisiko asiakkaita sittenkin. Meidän lisäksi ei. Ei mitään käsitystä paikan nimestä eikä historiasta. Iltakävelyllä  Moskovajoen rannan ympäristössä kaupunki on parhaimmillaan. Valaistus on hieno ja Suuri ja mahtava Neuvostoliitto pyörii päässä siinä kuin venäläisten romaanien juonen käänteetkin.

20.3. Kuvien siirto kännykästä ei onnistu ja kameran muistikortti on tuhoutunut. Hienoja kuvia samoilta hoodeilta (mutta ette meistä, nyyh) lähes samoilta päiviltä voitte halutessanne tsekata Moskovan hostellin huonekaverimme Paulin nettisivulta: www.paulsadventure.com. Kolmen ja puolen vuorokauden junamatka kohti Irkutskia alkaa tänään klo 13.05. Noin seitsemän aikaan Otto huomaa, että tulemme olemaan junassa matkalla Irkutskiin pidempään kuin mitä olimme Moskovassa. Junassa on tuttuun tapaan turhan korkea lämpötila ja meillä ei yläpetiläisinä ole käytössä pöytää (ja niin niukasti käteistä, että ravintolavaunuun ei juuri ole asiaa), mutta ainakin tämä päivä kuluu mukavasti nukkuen ja lueskellen. Alapedeillä on babushka ja tämän tytär. Keskustelu heidän eväidensä äärellä kulkee, enemmän ja vähemmän sujuvasti, venäjäksi.

Irkutskiin

Aikamme Moskovassa alkaa tulla täyteen. Neljän tunnin päästä alkaa 87 tunnin junamatkamme Irkutskiin. Viime kesän 48 tunnin bussimatkamme kohtaa siis voittajansa. Tällä kertaa meillä on tosin sängyt ja lämmitys. Käymme vielä ostamassa kilon nuudeleita ja sitten matkaan.

Toivottavasti saamme kohta kuvia alkumatkalta nettiin. Kamera/Muistikortti on onnistunut korruptoimaan osan kuvista ja täppärimme menee korruptiosta aivan solmuun. Kunhan pääsemme laitteelle, jonka läyttöjärjestelmä ei ole aivan lelu, yritämme uudelleen.

Moskovassa olemme tutustuneet paikalliseen ruokaan (rasvaista ja hyvää), arkkitehtuuriin (mahtipontista ja kaunista) sekä ilmastoon (kylmää). Olo on kahtiajakoinen. Toisaalta sirpit ja vasarat loistavat edelleen kaupungilla punaisten tähtien luodessa hohdettaan Kremlin kattojen päältä (C&C:n pelaajat tietävät). Toisaalta kaupunki on täynnä toinen toistaan kauniimpia rakennuksia, joita remontoidaan ahkerasti. Kaupunki on siisti ja turvallisen tuntuinen. Juoppoja ja kerjäläisiä on Helsinkiä harvemmassa. Toisaalta tiedän kyllä, että monella ihmisellä keskustan ulkopuolella on asiat huonosti, mutta tulee kuitenkin sellainen olo, että Suomessa keskitytään melkoisella tarmolla negatiiviseen ja ihmettelevään uutisointiin.

Ihmiset eivät ole palvellessaan erityisen ystävällisiä, mutta ulkomaankielisiä on totuttu palvelemaan. Naamat eivät yleensä väänny erityisen ikäviin ilmeisiin, kun alamme kommunikoida omalaatuisella sekoituksellamme venäjää ja viittomakieltä. Toisaalta Venäläisten legendaarinen sydämellisyys ei palveluammateihin välity ja kaduilla ihmisten ilmeissä on aavistus sitruunaa. Samalla tasolla keskustellessa tilanne on kuitenkin toinen. Eilen huoneeseemme saapunut Dimitri (tai ehkä Vladimir? Noloa kyllä sekoitan ne autuaasti.) selitti naama loistaen Islannin matkastaan ja esitteli tuliaisiaan (vodkaa!) heti kun kättelemästä oli päästy. En menisi tätä 110-kiloiselle miehelle sanomaan päin naamaa, mutta asenteen aitoudessa on jotain melkein lapsenomaista.

Junamatkamme on muuten vielä lyhyt. Hostellilla tapaamamme Paul nimittäin lähti eilen suoraan Ulan Batoriin 111 tunnin etapille. Auts. Toisaalta hän on viettänyt puolet elämästään reissuilla, joten matkustaminen on jo tullut tutuksi. Törmäämme varmaan skottiin vielä Pekingissä, jossa olemme samoihin aikoihin. Mukava kaverrri.

Moskovassa (в Москва)

Ensimmäinen päivä Moskovassa takana. Koska blogiohjelmisto päätti hävittää koko tekstin julkaisun yhteydessä, tämä julkaisu tulee tiiviisti Aurinkokuningas-tyylisenä ajatusvirtana:

Matka Moskovaan tehty. Kielimuuri VOITETTU! Kaupungin laidalla ydinvoimaloita, keskustassa metrotkin ovat PALATSEJA. Samoin kerrostalot ovat palatseja: http://en.wikipedia.org/wiki/Seven_Sisters_(Moscow) - UPEAA!!! Liput Irkutskiin ostettu MESTARILLISELLA sönkkäämisellä, M.A. Numminenkin olisi ylpeä. Aikaisin nukkumaan, aikaisin turistina - valvominen on häviäjien hommaa. Huomenna Punainen tori ja Kreml, NASTAA! Borssikeiton voimalla eteenpäin, teknojytä soi KAIKKIALLA!

Emilian lyhyet I: Lähtö

15.3. Viimeinen päivä töissä = täysipainoinen matkafiilistely alkakoon? Ei aivan. Pikemminkin: karttojen tulostelu, matkadokumenttien koonti, passien ja viisumeiden kopiointi ja hotellien osoitteiden etsiminen kiinaksi (ei niin helppoa kuin luulisi) alkakoon. Pyykkien pesua ja pakkauspähkäilyjä toki unohtamatta. Illalla ehdittiin onneksi kuitenkin vähän istahtaa näkemään kavereita ja siinä sivussa kohottelemaan matkallelähtötunnelmia. Odotan erityisesti Kiinan muuria ja Etelä-Kiinan kohdettamme (jonka nimeä en nyt lennosta muista).

16.3. Arki jatkui aivan lähdön kynnykselle asti. Viimeiset muuttolaatikot, siivoaminen sekä matkaeväiden teko ja pakkailun hienosäätö huolehtivat siitä. Tunnelma oli kuitenkin reipashenkisyydessäänkin oikein mukava ja aurinkoinen sää ja kakkukestit kämppisten kanssa kruunasivat päivän. Illalla junassa onnistuin pienen jännittämisen ja sanakirjan tavailun jälkeen lopulta muotoilemaan yhden kokonaisen lauseen venäjäksi venäläisille hyttitovereillemme: 'Anteeksi, kenkäni ovat siellä.' Hieman myöhemmin illasta keskustelu laajeni venäjän, englannin ja elekielen ansiosta mm. lapsenlapsiin, sukelluskokemuksiin ja Moskovan metrolippusysteemeihin. Saimme myös nauttia viihdyttävistä YouTube bileistä a`la venäläiset 50-60-vuotiaat hyttitoverimme samalla kun rajamuodollisuudet hoituivat siinä sivussa. Kysymyslauseiden esittäminen tuntuu edelleen uhkarohkealta: vastauksesta ymmärtää tuurilla yhden sanan.

17.3. Ensimmäinen päivä Moskovassa: vähäistä venäjänkielentaitoa tulee vahvistettua pitkin päivää. Moskovan metro on edelleen hienoin metro, minkä tiedän. Siis asemien puolesta. Talvi ei pue Moskovaa erityisen hyvin, vaan mikäpä kaupunki olisi talvella parhaimmillaan? Ollapa kesä ja voisi loikoilla puistojen nurmikoilla puiden katveessa! Nyt loikoilen mukavan hostellimme iloisen vihreillä lakanoilla ja leikin kesää täällä. Hostelli vaikuttaa tähän mennessä viihtyisimmältä hostellilta, jossa olen käynyt: ihanat peitot ja tyynyt ja stucco-kattolistatkin ehjät ja kauniit!

Lähtö

Vaikka se ei kovin todennäköiseltä tuntunutkaan, lähtö koitti vihdoin ja viimein. Kuten ennenkin ulkomaille lähteneet totesivat, lähtö on kuin vastaan tuleva seinä. Seinän toisella puolella olevasta maailmasta voi esittää enemmän tai vähemmän valistuneita arvauksia. Ennen kuin seinästä on mennyt läpi, ei kuitenkaan voi tietää tarkalleen, mitä tuleman pitää. Voisi ajatella, että tuntematon pelottaisi, mutta kun ei oikein ymmärrä, mitä on tekemässä, ei lähestyvää oikein osaa edes jännittää. Afrikassa valmistautuessani hyppäämään sillalta köyden varaan huoli tulevasta oli konkreettinen, joten ehdin murehtia jo etukäteen. Saman tunteen vatsan pohjassa koin kuitenkin sekä valmistautuessani hyppäämään että kävellessäni rautatieasemalle. "Nyt olet tekemässä jotain tyhmää!" Emilia oli luonnollisesti tyyni kuin viilipytty...

Nyt makaan junassa hytin yläpunkassa ja katselen keski-ikäisten venäläisten kaatavan rommishotteja. Ilmeisesti kaikissa stereotypioissa ei ole perää - olisin odottanut vodkaa. Kielimuuri osoittautui kohtuullisen korkeaksi ja yrityksistä huolimatta small talk jäi lyhyeksi: "я не знаю" Aivan kaikkea ei hymyilemällä voi kompensoida. No, vielä on aikaa opetella.

Rinkkani lopullinen paino oli n. 13 kg, josta arviolta 1/3 on lääkkeitä. Näin käy, kun yrittää varautua kaikkeen... Onneksi tullin huumekoiraa ei ripulilääkityksemme kiinnostanut. Voimme nyt perustaa vaikka halutessamme Kiinaan vaihtoehtoisen länsimaisen lääketieteen klinikan. Voi tietenkin olla, että hyväksi havaittu jauhetulla tiikerillä lääkitseminen vetää enemmän ihmisiä kuin meidän kemikaalihumpuukimme.

Tähän saakka kaikki hyvin.

Matkasuunnitelma

Alustava matkasuunnitelmanne kulkee kuvassa näkyvän matkasuunnitelman mukaan. Ihailkaa kauniisti piirrettyä haita.

1. Venäjä. Venäjällä pysähdymme pääkaupunki Moskovassa ja Baikal-järven eteläpäässä sijaitsevassa Irkutskin kaupungissa. Venäjän halki meidät vie Trans-Siperian junarata. Venäjällä vietämme aikaa junissa ja kaupungeissa yhteensä n. 2 viikkoa.
2. Kiina. Juna tuo meidät Venäjältä Pekingiin maaliskuun lopussa. Pekingissä vietämme vajaan viikon. Peking toki on kiinnostava, mutta sieltä on mukavaa paeta Etelä-Kiinan maaseutumaisemiin Xingpingin kylään, jossa vietämme viikon verran.
3. Kaakkois-Aasia: Vietnam, Laos, Kambodza, Thaimaa. Meillä on kuukausi aikaa huhtikuun puolivälistä toukokuun puoliväliin kiertää perinteisempiä reppureissausmaita - tai vaihtoehtoisesti kiertää vähemmän ja lojua rannalla riippumatossa. Ihan Indonesiaan tai Filippiineille asti emme päädy, joten ne paratiisisaaret jäävät tulevaisuuden reissuihin.
4. Singapore. Singaporesta lähtevät lentomme San Franciscoon, joten sinne olisi parempi päästä ennen lentojen lähtöä...
5. Ensimmäiset lennot: Singapore-Hong Kong-San Francisco.
6. Yhdysvaltojen länsirannikko. Kiertelemme varmaankin länsirannikkoa tutustuttuamme San Franciscoon. Vuokraamme varmaankin tätä varten auton. Yhdysvalloissa meillä on aikaa yhteensä neljä viikkoa.
7. ???
8. Yhdysvaltojen itärannikko. Lennot lähtevät New Yorkista. Sama tilanne kuin Singaporen kanssa.
9. Toiset lennot: New York-Reykjavik-Helsinki

Kriittiset matkatiedot:

Osallistujat: Otto ja Emilia
Lähtö: 16.3.
Paluu: 12.6
Kesto: 89 päivää
Varmistuneet maat: Venäjä, Mongolia, Kiina, Vietnam, Laos, Singapore, USA, Islanti
Epävarmoja: Kambodza, Thaimaa

Lähtöä edeltäviä tunnelmia

Lähtöhetkeen on enää aikaa reilut 5 vuorokautta, joten on varmaan syytä pyöräyttää matkablogi pystyyn, jotta idea ei kuole pystyyn ainakaan ennen matkaa. Koska en ole itse jaksanut koskaan lukea yhtään matkablogia, jonka pitäjää en ole henkilökohtaisesti tuntenut, en yritä suunnata tätäkään suuremmalle yleisölle. Tärkeintä on, että te, jotka tätä jaksatte lukea ja olette kiinnostuneita kuulumisistamme, pysytte kärryillä missä päin maailmaa liikumme. Toisaalta blogit ovat melko usein enemmän kirjoittajiaan kuin lukijoitaan varten. Jos tänne blogiin kirjoittelu auttaa jäsentämään sitä, mitä matkallamme näemme, on se täyttänyt tarkoituksensa.

Matkalla ei itselleni ole erityistä tarkoitusta. En ole lähdössä tutustumaan maailman kurjuuteen, etsimään elämän tarkoitusta, hengellistä/henkistä yhteyttä, sielunrauhaa tai valaistumista; en aio bilettää thaikkujen opiskelijaparatiiseissa villisti enkä vetäytyä retriittiin. Ehkä matkan tarkoitus selventyy matkan varrella, ehkä ei. Joka tapauksessa, jos väitän myöhemmin seiskan kannessa "kokeneeni länsimaisen elämänmenon ahdistavana" tai "lähteneeni etsimään itseäni", kyseessä on kokonaan jälkeenpäin keksitty selitys, jota saa ja pitää pilkata. Olen nimittäin tällä hetkellä erittäin tyytyväinen Suomeen asuinpaikkana ja elämäntilanteeseeni täällä. Suomessa minua odottavat mahtavat kaverit ja sukulaiset, mielenkiintoinen työ, häät ja tulevaisuus rakastamani ihmisen kanssa.

Miksi siis ylipäänsä lähteä pois?

Yritin pitkään löytää jonkin syvällisen syyn matkalle lähtemiseen, mutta epäonnistuin. Matkalle lähteminen vain on itsessään kivaa. Viime kesänä tekemämme reissu Afrikkaan oli mielen räjäyttävä kokemus. Jos olisin Gallen-Kallela, maalaisin varmaan vieläkin Afrikka-teemaisia maalauksia matkan jäljiltä. Afrikkaa, Italiaa, Lappia tai vaikka Berliiniä on mahdoton ymmärtää ennen kuin ne on kokenut. Jokainen lapinkävijä, italofiili tai Berliini-hifistelijä varmaankin ymmärtää, mistä tässä puhun. Tietenkään "sitä aitoa" kokemusta on näin lyhyellä reissulla turha havitella. Tuntuu, että olen alkanut ymmärtää Helsinkiäkin vasta nyt, asuttuani täällä kuusi vuotta. Uskoisin kuitenkin, että Irkutsk, Peking ja San Francisco eroavat Helsingistä monella tasolla. Yksinkertaistettuna lähden siis vain metsästämään uusia kokemuksia, kokemaan erilaisia tunnelmia ja ehkä hieman murtamaan omia ennakkokäsityksiäni joistakin maista.

Monesta paikasta, jossa käymme, minulla on kuitenkin hyvin vähän tietoa satunnaisia uutiskuvia lukuunottamatta. En ole kahlannut kaikkia matkaoppaita läpi, katsonut dokumentteja tai tutustunut alueisiin Googlen katunäkymällä. Vaikka tietenkin sitä kautta syntyvä käsitys eri paikoista on pinnallinen, itseäni kiehtoo ajatus hypystä tuntemattomaan. Totta kai jotain ennakkotietoja tarvitaan, jotta emme kuole matkalle, mutta on myös houkutteleva ajatus löytää matkalta jotain uutta. Miettikää miltä on tuntunut törmätä Baikal-järveen ennen karttakirjoja tai nähdä jättiläispunapuita ilman ennakkotietoa sellaisten jättiläispuiden olemassaolosta.

Lopuksi vielä vastaus yleiseen kysymykseen: "Miltä tuntuu?". Tuntuu siltä, kuin olisin lähdössä Jyväskylään (kuten viikko sitten). Matkalipuissa vain sattuu lukemaan Москва. En oikeastaan osaa jännittää matkaa juurikaan. Tiedä sitten johtuuko se siitä, että Afrikan matkakin sujui niin hyvin vai ovatko aivoni täysin kyvyttömät prosessoimaan tätä lähtöä. Tällä viikolla on vielä paljon tekemistä: viimeiset muuttohommat, hääjärjestelyt ja rinkan pakkaaminen. En tiedä alkaako jossain vaiheessa jännittää, mutta tällä hetkellä ei juurikaan.