Pitää alkaa keksimään parempia otsikoita, kun kerran kaikki loput tarinat tulevat Yhdysvalloista. Joka tapauksessa sarjan kolmannessa osassa Emilia ja Otto kulkevat aurinkoisesta Etelä-Kaliforniasta kohti pohjoista. En tiedä onko sitäö vielä tullut mainittua, mutta emme olleet tehneet suuresti suunnitelmia matkan USA-osuutta varten. Vuokrasimme auton kahdeksi viikoksi ja lähdimme ajamaan. Hostellivaraukset olemme yleensä tehneet päivää tai paria aikaisemmin. Matkamme on siis muodostunut tällaiseksi hyvin sattumanvaraisesti. Kiitokset kuitenkin kaikille vinkkejä antaneille (erityisesti Mikolle), voitte huomata että vinkkejä on kuitenkin noudatettu. Tähän blogitekstiin on puristettu liikaa asiaa, mistä syystä punainen lanka hieman rispaantuu. Koittakaa kestää!
Ainoita aikataulullisia ankkureita matkallamme oli Los Angeles, jossa saimme asustella onnellisesti Pauliinan ja Martinin lukaalissa keskellä Santa Monicaa. Erittäin suuri ja pörheä kiitos molemmille sekä majoituksesta, seurasta että tutustuttamisesta Parempaan Amerikkalaiseen Ruokakulttuuriin (Viel Danke, wir haben Spass gemacht!). Luulin jo tutustuneeni täkäläisiin hampurilaisiin ja olueen, mutta ah, kuinka väärässä ihminen voikaan olla. Pääsimme tosiaan yöpymään kaksi yötä luksussijainnissa kivenheiton päässä rannasta LA:ssa. Kaupungin säät eivät pettäneet. Aurinko paistoi joka päivä täydeltä terältä. Kävimme Santa Monican rannalla pyöräilemässä ja juoksemassa, pööpöilimme Hollywoodissa ja kruisailimme Mulholland Drive:ia Hollywood-kyltin päällä. Kävimme lisäksi Drive-In-teatterissa kokeilemassa hieman erilaista leffakokemusta. Edellinen leffaelämyksemme oli viimeisintä teknologiaa edustava IMAX 3D -käynti Las Vegasissa. Sen jälkeen tuulilasin läpi ulkotiloissa nähty ruutu ja FM-radiolähetyksenä toistettu ääni tuntuivat olevan menneisyydestä. Toisaalta hinta ei päätä huimannut ja omassa autossa leffaa voi kommentoida rauhassa ilman paheksuvia katseita.
LA on aivan oma lukunsa. Kaupungissa asuu 13 miljoonaa asukasta ja metropoli on halkaisijaltaan yli 100 kilometriä tiheästi asutettua kaupunkialuetta. Huh-huh. Lisäksi kaikki ajavat autolla. Paljon. Kuljimme pääasiassa vähiten ruuhkaisina ajankohtina (jos yötä ei lasketa), mutta liikenne oli kuin Helsingissä pahimpaan ruuhka-aikaan. Viimeisenä päivänä käytimme yhdessä moottoritien liittymässä melkein tunnin. Liikuimmekin lyhyemmät matkat pääasiassa pyörällä. En kuitenkaan suosittele pitempien matkojen pyöräilyä, jos eläkeikään asti hengissä selviäminen kiinnostaa. Merkittyjä pyöräkaistoja oli vähän ja ne olivat pääasiassa "pyöräkaistoja", jotka me tunnemme pientareena. Muut pyöräilijät vaikuttivat olevan pääasiassa yllytys- tai vain yleisesti hulluja. Tämä näin retrospektiona; pyöräillessä keskityimme nauttimaan säästä ja katsomaan maisemia. Näimme Beverly Hillsin ja Bel Airin kartanot sekä Hollywoodin, mutta toinen puoli kaupungista jäi näkemättä, koska "sinne ei valkoisella miehellä ole mitään asiaa". No, emme Aasiassakaan erityisesti hakeutuneet huonoille alueille, mutta täällä sivistyksen pintaa raaputtamalla tulee karu todellisuus esiin yhtä nopeasti. Omatunto kolkuttelee matkalla selkeästi useammin kuin Suomen lintukodossa.
Losista suuntasimme muutaman mutkan kautta palauttamaan teräshummaamme San Franciscoon. Matkalla pohjoiseen kuljimme eteläisten viinialuiden läpi, mikä aiheutti matkatavaroidemme raskautumista ja lompakoidemme keventymistä. Melko hyvin pitänyt vakaumuksemme välttää jääkaappimagneetteja suurempien tuominkien ja tuliaisten osto heitti yhdessä päivässä melkoista häränpyllyä. Toisaalta vakaumuksemme jättää ranskalaiset pois hampurilaisaterioiden yhteydestä on pitänyt. Täkäläisistä pikaruokaketjuista on tullut testattua ainakin Carl's Jr., Wendys, Jack in the box, In 'n out burger ja KFC, välillä uteliaisuudesta ja välillä välttämättömyyden pakosta. San Franciscoa lukuunottamatta pikaruokalat ovat nimittäin kaikkialla. Jokaisessa yli yhden hevosen kylässä on kaikki edellä mainitut (paitsi ehkä in 'n out) ja lisäksi McDonalds ja Burger King. Vaihtoehtoinen ruokailu tuplaa helposti hinnan. Onneksi hostelleissa on täällä ollut poikkeuksetta keittiö.
Asiaan! Kalifornian viinialueet olivat uskomattoma kaunista seutua ja jatkoimme matkaamme haikein mielin. Vanhempia murehduttaaksemme mainittakoon, että pääsimme testaamaan autossa nukkumista yhden yön verran. Kiitos Memorial Dayn, kansallisen vapaapäivän, olivat kaikki viinialueen majoitukset joko täynnä tai absurdin hintaisia. Marssimme siis supermarkettiin ostamaan halvat tyynyt ja makuupussit ja parkkeerasimme auton pellon reunaan yöunia varten. Olen melko varma, että autovuokraamo ja Kalifornian osavaltio eivät arvosta autossa nukkumista, mutta suomeksi tunnustaminen lienee turvallista. En suosittele autossa nukkumista hyviä yöunia arvostavalle, mutta tulipahan kokeiltua. Sitä paitsi backpacker-imagomme on kärsinyt hyvissä hostelleissa yöpymisestä ja uskoisin tämän tuovan meille kaivattua elämäntapahippi-patinaa (mikä karisi osittain kyllä seuraavana päivänä suihkussa).
Rannikolla yövyimme kahdessa idyllisessä majakkahostellissa. Vanhat majakka-alueen rakennukset oli kunnostettu viihtyisiksi majapaikoiksi. Kalifornian pohjoisten rantojen karu kauneus eroaa tyystin etelän hiekkarannoista. Emilia kutsui maisemaa Muumipappa ja meri -rannaksi. Nautiskelimme rauhallisesta hostellielämästä ja katselimme rannikolla loikoilevia hylkitä. Kun matka on tarpeeksi pitkä, pitää välillä ottaa lomaa lomasta. Raskain mielin saattelimme lopulta mustangimme takaisin autovuokraamon hoteisiin ja jalkauduimme tutkimaan San Franciscoa, josta kerrotaan lisää seuraavassa kirjoituksessa. Nyt lähdemme yöbussilla kohti Los Angelesia, josta jatkamme kohti Chicagoa. Lennot Chicagoon ovat turhan tyyriitä, joten päädyimme vaihtoehtoiseen ratkaisuun. Tuleva ystävämme Miguel muuttaa valmistuessaan töiden perässä New Yorkiin ja heittää meidät matkalla Chicagoon. Jaamme bensakustannukset ja ajovastuun. Huomenna aamulla aloitamme ajourakan ja perillä olisi tarkoitus olla 4. päivä. Toivotaan, että kaikki sujuu hyvin.
PS. Reilu 10 päivää ja olemme jo Suomessa. Outoa.
No comments:
Post a Comment